kesäkuu
Muutaman päivän kuluttua alkaa kesälomani, joka kestää elokuun alkuun
saakka. Tavoitteeni on opiskella biologia kesällä siihen pisteeseen, että olen valmis osallistumaan yo-kirjoituksiin syyskuussa. Uskon, että
pystyisin tekemään itse aikataulun opiskelulle, mutta tykkään että voin olla
jonkinlaisessa vuorovaikutuksessa ja saada palautetta tehtävistä, joten yritin etsiä minulle sopivia kursseja. Valitettavasti
oma aikuislukioni ei järjestä niitä kesällä. Löysin
muutamalta muulta paikkakunnalta bilsan kertauskursseja, mutta kun kurssimaksun
päälle tulisi vielä majoitus- ja matkakuluja, totesin ne liian kalliiksi.
Sitten löysin Otavan opiston nettilukion ja päätin, että teen kesällä siellä
BI1-BI5-kurssit. Verkkokurssit ovat maksuttomia opiskelijalle, joka ei ole kirjoilla muissa toisen asteen oppilaitoksissa tutkintoon johtavassa koulutuksessa.
Jos kesällä ehdin biologian opiskelun ohessa, aion etukäteen tutustua tuleviin fy- ja ke-kursseihin lukemalla kurssikirjat ja tekemällä tehtävät. Olen huomannut, että opin parhaiten, jos olen ennen kurssia saanut jotain ennakkotietoa opiskeltavista asioista. Omatoimisesti tehtäviä tehdessä huomaan, mihin tarvitsen apua ja näin osaan kysellä kurssilla opettajalta oikeita asioita. Monen asian kohdalla myös toimii asian kohtaaminen ja jättäminen sikseen – kummasti joku mahdottomalta tuntuva asia voi aueta myöhemmin sutjakasti.
elo-syyskuu
Tarkempi lukusuunnitelma ei ole vielä hahmottunut, mutta jatkan
syksyllä fysiikan (FY4-FY8) ja kemian (KE4 ja KE5, ehkä käyn myös muutamalla KE3-tunnilla vahvistamassa niitä juttuja, jotka mielestäni jäivät verkkokurssin jälkeen hataralle pohjalle) opiskelua aikuislukiossa. Realistinen opiskelutahti työn ohessa on kaksi kurssia per jakso, jos aion käydä kaikilla oppitunneilla. Joutunen kiristämään tässä vyötä ja jossain kohtaa syksyä ottamaan kolme kurssia samanaikaisesti, mutta eloonjäämisen varmistamiseksi tingin tunneilla käymisestä ja yritän viikonloppuisin pysyä tahdissa tekemällä tehtäviä omatoimisesti.
sen jälkeen
Tavoitteeni on, että ehdin suorittaa kaikki kemian ja
fysiikan lukiokurssit ennen kevään 2018 kirjoituksia. Aion kirjoittaa silloin
jommankumman tai molemmat näistä. Siitä eteenpäin pyrin kertaamaan tehokkaasti
kaikkia kolmea ainetta – yhdistellen niitä mahdollisimman hyvin
kokonaisuuksiksi. Viimeistään tammikuusta 2018 eteenpäin ryhdyn tekemään myös vanhoja
pääsykokeita. Työ tietenkin haittaa harrastuksia - turha siis haaveilla, että voisin omistautua pääsykokeille 24/7. Opiskeluaikaa on raivattava viikonlopuista ja illoista. Olen kuitenkin optimistisella mielellä sen suhteen, että hyvällä suunnittelulla ja suunnitelmasta kiinni pitämisellä lukeminen on työn (ja muun elämän!) ohella mahdollista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti