tiistai 30. tammikuuta 2018

Viikot 3 & 4

VIIKKO 3

MA: fysiikka 3 h
TI: fysiikka 0,5 h, kemia 1,5 h
KE: kemia 2 h, fysiikka 2 h
TO: kemia 1,5 h
PE: vapaa
LA: vapaa
SU fysiikka 2,5 h, kemia 3 h

yhteensä 16 h

VIIKKO 4

MA: fysiikka 1,5 h
TI: kemia 2,5 h
KE: fysiikka 2,5 h
TO: kemia 1,5 h
PE: kemia 0,5 h
LA: fysiikka 5 h
SU: fysiikka 5,5 h 

yhteensä 19 h

Olen tosi tyytyväinen näiden viikkojen lukutunteihin. On tietysti totta, että opiskelun tehokkuutta ei mitata minuuteissa, mutta en ole näistä tunneista käyttänyt yhtään ns. tehottomasti vaan lähes kaikki oppituntien ulkopuolinen lukuaika on ollut jollain tapaa aktiivista tiedonkäsittelyä, kuten tehtävien tekemistä. Vaikka arkipäivinä opiskeluajan löytäminen tuntuu vähän toivottomalta, on mukava huomata, että viikonloppuna ehtii kahdessa kokonaisessa päivässä kirimään ihan hyvin. 

Olen ollut opiskelusuunnitelmissani melko suurpiirteinen. En ole aikatauluttanut mitään etukäteen vaan ottanut työn alle kerralla yhden kokonaisuuden  ja käyttänyt siihen tarvittavan ajan - pitkälti jo siksikin, että en etukäteen pysty arvioimaan, kauanko minulla menee esimerkiksi kotitehtävien tekemiseen. Joskus selviän alle puolessa tunnissa, joskus en edes kahdessa tunnissa Jos joku tökkii pahasti, vaihdan aihetta, teen jotain "kivaa" eli katselen Opetus.tv:n videoita tai kertaan jotain helpompia juttuja. Videoita katsellessa yritän myös olla aktiivinen eli pysäytän hetkeksi ja selostan itselleni asiaa ääneen tai laskutehtävissä yritän itse ensin päätellä, miten tehtävässä edetään. 

Hyvä draivi siis päällä tällä hetkellä, sen voimin viimeiset päivät aikuislukion penkillä kuluvat varmasti nopsaan! 


tiistai 16. tammikuuta 2018

Viikot 1 & 2

VIIKKO 1

MA: fysiikka 3,5 h
TI: fysiikka 1h
KE: vapaa
TO: biologia 1h
PE: biologia 0,5 h
LA: fysiikka 3 h, kemia 0,5 h
SU: fysiikka 1h, kemia 2,5 h

Yhteensä 9 h

Tämän viikon alku oli vielä lomaa ja tiistai-keskiviikko olivat reissupäiviä. Torstaina menin jälleen töihin. Opiskeluni koostui tällä viikolla lähinnä Mafynetin kemiasta ja ABI fysiikka-kertauskirjan tehtävistä. Aikaisemmasta inhokistani kemiasta on tullut vitoskurssin myötä suosikkini ja koen, että olen siinä kehittynyt huimasti. 

VIIKKO 2

MA: fysiikka 2 h
TI: fysiikka 0,5 h, kemia 1,5 h
KE: kemia 1h, fysiikka 3 h
TO: kemia 2 h
PE: vapaa
LA: vapaa
SU: fysiikka 2 h, kemia 2 h

Yhteensä 14 h

Tällä viikolla pääpaino oli aikuislukion tunneilla istumisessa ja kurssien kotitehtävien tekemisessä.  Täyden työviikon ja muun arjen ohella nämä 14 tuntia tuntuivat jo siltä, että hirveästi muuta ei ehdi tekemään. Arvioisin, että pystyn vielä kiristämään tahtia noin 20-25 tuntiin viikossa, mutta sitä suuremmat määrät vaatisivat lisää tunteja vuorokauteen. Nyt opiskelen helmikuun alkuun saakka aikuislukion rytmissä. Olen viihtynyt tunneilla, mutta rehellisesti sanottuna lasken jo päiviä kurssien päättymiseen... Työn määrä ei tietenkään siitä vähene, mutta kaipaan sitä, että voin töiden jälkeen vetää villasukat jalkaan ja opiskella kotona neljän seinän sisällä, eikä aikaa mene enää autossa istumiseen.  

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

2018

En ole koskaan tehnyt uudenvuodenlupauksia. Niinpä en tee niitä tänäkään vuonna. Olen kuitenkin kirjoittanut kalenterinreunaan ylös asioita, joita haluan tänä vuonna tehdä tai saavuttaa. Kuvat satunnaisia räpsyjä suosikkikohteestani Turussa.



Lukeminen. Siis muidenkin kuin oppikirjojen. Rakastan lukemista, mutta viime vuosina en ole enää tarttunut kirjoihin yhtä aktiivisesti kuin ennen. Tämän harrastukseni haluan elvyttää, lukea edes pienen hetken jotain fiktiivistä joka ilta ennen nukahtamista. Kotikirjastollani on hauska lukuhaaste (idea sama kuin monelle ehkä tutummassa Helmet-lukuhaasteessa), jonka printtasin kalenterini väliin täytettäväksi. 




Retkeily. Päiväretkeilyn lisäksi toivon, että tulevana kesänä tekisin ainakin yhden yön yli-retken. Reitti on jo katsottu valmiiksi. Tähän liittyen pidän silmällä paikallisen melontaseuran kursseja - jos aikataulut mätsäävät niin ilmoittaudun alkeiskurssille!



Opiskelupaikka. Niin, tämä lienee selvä juttu. Olen myös pohtinut mahdollista "kakkosvaihtoehtoa" lääkikselle - toki sillä ajatuksella, että 2019 olen pyrkimässä uudelleen, jos ovi ei tänä vuonna aukene. Polte päästä opiskelemaan on kova, mutta toisaalta aikuiskoulutustukikuukaudet ovat kultaakin kalliimpia, joten ehkä jään säästelemään niitä.




Ulkomaanmatka. Kaupunkiloma Prahassa, rantaloma Kreikassa - kumpikin kelpaa. Jos edellä mainitut eivät onnistu niin edes viikonloppu Tallinnassa. 



Valokuvaaminen. Haluan jatkaa syksyllä aloittamaani arkikuvien räpsimistä ja tallentamista "päiväkirjaani". Terapeuttinen on ehkä liioittelua, mutta pienten asioiden huomaaminen ja niiden vaaliminen luo hyvää mieltä enemmän kuin uskoisi. 


Omat vanhemmat. Haluaisin viettää enemmän aikaa omien vanhempieni kanssa. He ovat jo lähempänä seitsemää- kuin kuuttakymppiä. Kun itselle tulee ikää lisää, alkaa vähitellen ymmärtää, että edellinen sukupolvi ei ole täällä ikuisesti. Olen kiitollinen siitä, että minulla on ollut hyvä lapsuus ja välittävät vanhemmat - toivottavasti pystyn osoittamaan heille, että arvostan sitä.


Asioiden priorisointi. Olisi kiva jatkaa tätä listaa monella muullakin asialla, joita haluaisin tänä vuonna tehdä. Kaikkea ei kuitenkaan ehdi tai pysty ja olen huomannut, että parhaiten välttyy stressiltä kun ei odota itseltään (tai muilta) liikoja. Ajattelen, että suunnitelmien toteuttamisen täytyy myös tuntua hyvältä, ei missään tapauksessa siltä, että hampaat irvessä raavitaan to do-listaa kasaan.


Näillä ajatuksilla kohti tulevaa :) .  

Vuosi 2017

On aika tehdä katsaus menneeseen vuoteen. Näkökulma on pitkälti opiskeluun liittyvä, mutta lisäsin myös muutamia muihinkin aihepiireihin sopivia "kohokohtia". 

Tammikuussa ryhdyin toteuttamaan joululomalla saamaani päähänpistosta ryhtyä opiskelemaan lääkiksen pääsykokeisiin. Opiskelin omatoimisesti fysiikan ja kemian ykköskurssit. Ostin käytettynä biologian kirjat sekä muutakin materiaalia pääsykokeita silmälläpitäen. 

Helmikuussa sain vahvistuksen sille, että aloitan kesäloman jälkeen uudessa työpaikassa. Kuulin tutulta vinkin, mistä kannattaisi töitä kysellä ja yhden puhelun jälkeen rattaat pyörähtivät liikkeelle. Helmikuussa aloitin myös opiskelijana aikuislukiossa fysiikan ja kemian kakkoskurssien merkeissä. 

Maaliskuusta ei ole juuri jäänyt mielikuvia minkään suhteen. Tästä voi kai päätellä, että elämä on ollut joko kovin kiireistä tai vaihtoehtoisesti tylsänpuoleista. Taisin tehdä kurssikokeet noista helmikuussa aloittamistani kursseista? Yhteishakukin oli?

Olisin halunnut jatkaa opiskelua aikuislukion tunneilla, mutta loppukevääksi tarjolla oli vain verkkokurssit kemian ja fysiikan kolmoskursseista, joten ilmoittauduin huhtikuussa suorittamaan niitä. Päätin myös kirjoittaa syksyllä biologian, vaikken tähän mennessä ollut kuin vasta selaillut kurssikirjoja. 

Vaikka lukemiseni oli aivan alkutekijöissään, päätin lähteä toukokuussa turistiksi pääsykokeisiin. Päällimmäisin tunnetila koepäivänä oli lähinnä riemu arkivapaasta keskellä viikkoa. Koetta en luonnollisesti stressannut, sillä tiesin ettei minulla ole realistisia mahdollisuuksia päästä sisään. Kokeen jälkeen vietin hauskan päivän yhdessä mieheni kanssa Tampereella. 

Kesäkuussa alkoi odotettu loma. Alkajaisiksi tein loppuun erään ammatillisen täydennyskoulutuksen tehtävät, jotta sain tutkintoni valmiiksi. Kävimme lomamatkalla Ruotsissa ja kun palasimme takaisin, aloitin opiskelun biologian yo-koetta varten. Olin todella motivoitunut - usein istuin jo aamukuudelta kahvikupin kanssa keittiön pöydän ääressä vertailemassa nilviäisiä ja niveljalkaisia tai risteyttämässä banaanikärpäsiä.

Heinäkuussa opiskeluotteeni alkoi livetä. Kesäriennot veivät voiton laatimastani opiskelusuunnitelmasta. Sukuloitiin, käytiin asuntomessuilla, mökkeilemässä, retkeilemässä... Sain myös pelottavan rytmihäiriökohtauksen eräänä aamuna ja sain lähetteen holter-tutkimukseen. Tykyttelyt menivät itsestään ohi ja jäin odottelemaan kutsua keskussairaalaan. Pähkäilin valmennuskurssimateriaaleja ja tilasin Mafynetin. Ostin myös uuden kameran, jonka kanssa yhteiselo ei sujunutkaan toivotusti. 

Kiitos heinäkuisen laiskottelun, elokuussa iski epätoivo. Uusi työpaikka, aikuislukion syyslukukausi ja biologian yo-kokeet tuntuivat kaatuvan päälle yhtä aikaa. Tein kymmentuntista päivää töissä ja luin loppuajan biologian kirjoja. Vitoskurssi jäi aivan liian vähälle opiskelulle ja olin harmissani siitä, etten ollut pysynyt laatimassani aikataulussa. 

Syyskuu alkoi perheessämme suru-uutisilla ja hautajaisten vietolla. Kuun puolivälin tienoilla kävin kirjoittamassa biologian. Istuin salissa lähes koko koeajan, tosin viimeisen puoli tuntia söin vain eväitäni ja värittelin piirtämääni kasvisolun kaavakuvaa. Kesällä määrätty holter-seurantakin tehtiin ja sen tulos oli onneksi normaali. 

Lokakuussa sain taas yhden fysiikan kurssin lisää opintorekisteriotteelleni. Samalla alkoi myös pelkäämäni kolmen kurssin jakso, joka osoittautui työlääksi. Kamerani reissasi huollossa ja syksyn valokuvaukset jäivät tosi vähiin. 

Marraskuu oli sosiaalisesti aktiivista aikaa. Olin useampana viikonloppuna "jossain" - keikalla, ravintolassa, pikkujouluissa... Sain kaksi jakson kursseista suoritettua, kolmannen lykkäsin joulukuulle. Yo-kirjoitusten tulokset tulivat. Opiskelumotivaatiota riitti edelleen, mutta väsymys koetteli usein.  

Joulukuussa suoritin vuoden viimeisen fysiikan kurssin. Seuraava - ja näillä näkyminen minulle viimeinen - jakso aikuislukiossa alkoi. Joululomalla ehdin palata pitkästä aikaa Mafynetin pariin. Joulu vietetiin perinteen malliin sukuloimalla ja uusi vuosi vaihtui kotisohvalla 90-luvun lempparisarjaa eli Metsoloita Areenasta katsellen. 

Tulokset 2019

Tämän postauksen kirjoittaminen on lähinnä masentavaa. En kuitenkaan jaksa piilotella epäonnistumistani. Sain siis tänä vuonna vain 92 raak...