Eilen oli kaunis kesäpäivä ja tänään vastaavasti on satanut aamusta saakka. Sormet syyhyävät jo kirjojen kimppuun. Maltan kuitenkin vielä mieleni, sillä minulla on rästissä muutama tehtävä viime syksynä aloittamani ammatillisen täydennyskoulutuksen tiimoilta. Teen ne ensin valmiiksi ja tartun vasta sitten bilsan kirjoihin. Pääsinkin tänään jo hyvään vauhtiin ja sain yhden tehtävän palautuskelpoiseksi. Käyn huomenna seuraavan homman kimppuun - tahti on nyt päivä per tehtävä. Tavoitteeni on saada tällä viikolla hoidettua kaikki keskeneräiset jutut valmiiksi niin voin aloittaa pääsykoeluvut puhtaalta pöydältä. Mikään muu ei ole niin ärsyttävää kuin keskeneräiset hommat... Tämä suorittamani täydennyskoulutus on laajuudeltaan 20 op ja saan tästä oikein tutkintonimikkeenkin, mutta päätösjakso on vasta syyskuussa. Olen onneksi saanut kasaan suurimman osan suoritteista, joten jäljelle ei jää kuin yksi koulutuspäivä ja loppuraportti.
Olen suunnitellut, että teen itselleni viikkokohtaisen opiskelusuunnitelman. Varaan tietyt päivät ja ajat opiskelua varten, jotta voin pitää myös vapaata hyvällä omallatunnolla. Pidän kirjaa opiskelutunneista ja etenemisestä - voisin vaikka päivittää tänne blogiin viikon to do-listan ja sen toteutumisen.
Ja kuten edellisestä postauksesta voi päätellä, en malta pitää blogia vain pääsykokeisiinluvun tyyssijana vaan kirjoittelen välillä muutakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti