Tavoitteena terveellisempi elämä

Kuten aiemmin mainitsin, yritän postailla välillä muutakin kuin pääsykoeaiheisia asioita.

Olen viimeisen parin vuoden ajan pyrkinyt terveellisempiä elämäntapoja - osittain siinä onnistuenkin, mutta paljon on vielä tekemistäkin.

Lapsuudestani saakka olen ollut taistellut paino-ongelmien kanssa. Lapsena ja nuorena ongelmat olivat pääni sisällä, olin nimittäin normaalipainoinen ja liikkuva lapsi, mutta en hyväksynyt, etten lyhytjalkaisena ja kurvikkkaana taivu samoihin vaatteisiin pitkäsääristen keijukaisten kanssa. Opiskeluaikana kiloja alkoi oikeasti kertyä vyötärölle ja muistan, miten yöllä kirjoittelin graduani eväänäni mustikkapiirakka ja päätin, että heti kun opinnäytetyöni on valmis, alkaa armoton painonpudotus. Paino nimenomaan sanalla armoton - sen jälkiä siivoilen vielä tänäkin päivänä.

Olin kerännyt elopainoa enemmän kuin aikuisiällä koskaan. En käynyt heti laihdutusprojektini alussa vaa´alla lainkaan, sillä sen lukema ahdisti. Uskalsin punnita itseni ensimmäisen kerran vasta kun housut roikkuivat päällä. Arvelen, että saatoin painaa lähemmäs 85 kiloa, mikä on tietysti aivan liikaa 164-senttiseen varteeni.

Pääsin projektini kanssa hyvään alkuun. Urheilin useita kertoja viikossa ja karsin ruokavaliota reippaalla kädellä. Aloitin lenkkeilyllä kävellen, kunnon kasvaessa pistin juoksuksi ja kun muutin uudelle paikkakunnalle työn perässä, ostin salikortin ja iltapäivät töiden jälkeen kuluivat jumpassa. Usein saatoin illassa vetäistä kaksikin tuntia peräkkäin ja tämän päälle tulivat vielä työmatkat sekä muut kulkemiset kävellen tai pyörällä. Syömisen suhteen punainen lanka olivat kalorit - ruuan laadulla ei niin ollut väliä, saati sitten ateriarytmillä. Koska urheilemisen jälkeen en yleensä ollut nälkäinen, saatoin jumppamaratonien päälle juoda vain litran vettä ja jättää palautumisen näkökulmasta äärimmäisen tärkeän aterian syömättä. Noin vuodessa olin pudottanut painoa yli 25 kiloa ja olin hoikempi kuin aikuisiällä ikinä.

Hoikasta kropasta huolimatta aloin voida huonosti. Päätä särki koko ajan, olin väsynyt, tokkurainen ja viluinen. Lihakset eivät palautuneet treenistä ja kesken bodypumpin haukottelin niin, että leuat olivat mennä sijoiltaan. Aivot eivät toimineet - seisoin Prisman ovella tuijottaen ostoskärryjä lamaantuneena, koska en vaan tajunnut, missä järjestyksessä mun pitää mikäkin vaihe suorittaa että saan otettua lompakosta kolikon, työnnettyä sen kärryyn ja mentyä kärryn kanssa keräämään ostoksia. Kroppa oli kuin pesäpallomailalla hakattu, joka paikkaa särki. Lopulta minut ajoi lääkäriin huimaus ja olin varma, että olen sairastunut johonkin vakavaan neurologiseen sairauteen. Onneksi siitä ei ollut kyse, mutta sairas olin joka tapauksessa. Minulla oli kilpirauhasen vajaatoiminta, jonka puhkeamista raju laihduttaminen oli saattanut edesauttaa. Sain lääkityksen ja muutamien kuukausien kuluttua olotilani oli muuttunut kutakuinkin normaaliksi.

Olen jo useamman vuoden elänyt vajaatoiminnan kanssa melko hyvässä balanssissa - ainakin jos labra-arvojen näkökulmasta asiaa katsotaan. Olen harmissani siitä, että piiskasin kehoani noin julmasti ja olen mahdollisesti osasyyllinen sairauden puhkeamiseen. Painoa on kertynyt pikku hiljaa lisää, mutta onneksi ollaan vielä kaukana vuosien takaisesta maksimilukemasta. Olen kuitenkin painoindeksin mukaan lievästi ylipainoinen ja haluaisin päästä takaisin normaalipainon puolelle  - tällä kertaa kuitenkin eri metodein kuin aiemmin. Tiedän, miten laihdutetaan parikymmentä kiloa, mutta en sitä, miten syödään ja liikutaan kohtuudella.

Vähitellen olen opetellut kunnollisen ruokailurytmin ja keskittynyt ensisijaisesti syömäni ruuan laatuun. Olen lisännyt kasvisten ja marjojen käyttöä huomattavasti, siirtynyt napostelusta kunnon aterioihin ja käytän säännöllisesti D-vitamiinilisää. Liikunnasta olen opetellut etsimään hyvää oloa maksimaalisen tehon sijaan ja erityisen paljon yrittänyt opetella kuuntelemaan omaa kroppaani ja sen tarpeita. Paljon on vielä tekemistä - olen edelleen pahasti sokerikoukussa ja liikuntaa en ole saanut säännölliseksi vaan se tuppaa olemaan ensimmäinen, josta arjessa nipistän. Pienin askelin siis eteenpäin. Luvassa postauksia, jossa pohditaan muun muassa motivaation merkitystä elämäntapojen muuttamisessa ja keksitään keinoja kukistaa karkkihimo...