tiistai 3. huhtikuuta 2018

Viikko 13

VIIKKO 13


ma: fysiikka 2 h, biologia 0,5 h
ti: fysiikka 2 h, biologia 1,5 h
ke: fysiikka 1,5 h, biologia 1,5 h
to: biologia 1 h
pe: fysiikka 2,5 h, kemia 2 h, biologia 1 h
la: biologia 1 h
su: vapaa

yhteensä 16,5 h

Viikonlopun lukutunnit jäivät kovin vähäisiksi, vaikka pääsiäisen ansiosta oli lomaa töistä. Ohjelmassa oli kuitenkin kummitädin hommia ristiäisissä sekä 7-vuotissynttäreiden järjestelyä, joten ihmeitä en pystynyt opiskelunäkökulmasta tekemään. 

Pääsykokeisiin on aikaa enää reilut kuusi viikkoa. Fiilikset vaihtelevat epätoivon ja toivon välillä hyvin rajusti. Välillä tekee mieli luovuttaa kokonaan lukemisen suhteen - koko ajan vastaan tulee asioita, joita en vielä osaa likimainkaan tarpeeksi hyvin. Välillä taas iskee valtavia tarmonpuuskia - tässä on ihan loistavasti aikaa ottaa napakka loppukiri! Yritän siis nyt kaivella itsestäni viimeisetkin motivaation rippeet käyttöön seuraaviksi viikoiksi. Tarkoitus olisi tehdä reippaasti hommia toukokuun alkuun saakka. Viimeiset päivät ennen koetta aion hölläillä sen verran, että saan nukuttua hyviä yöunia, jotta olisin kokeissa virkeimmilläni. 

Vähän harmittaa, että Mafynetin harkkakokeita en ole ehtinyt tekemään. Olen kokenut tärkeämmäksi perusharjoittelun, koska olen pahasti tavoitekäyrissäni jäljessä. Yhden kokeen tekeminen vie kuitenkin kokonaisen opiskelupäivän ja sen ainoan tekemäni harkkakokeen perusteella huomasin myös, miten vaikea oli tehdä koetta keskittyneesti kotona keittiön pöydän ääressä... Varmasti jonkinlaisia koetehtäviä pitäisi tehdä ennen h-hetkeä. Myös nelilaskimen osalta treenit ovat alkutekijöissään ja kaavoja tarkastelen edelleen MAOLista kaavaliitteen sijaan. Nyt otan kyllä seuraavan viikon tavoitteeksi tulostaa sen kaavaliitteen ja pistän MAOLin vihdoinkin kirjahyllyyn! 




4 kommenttia:

  1. Itse ajattelin parin viikon päästä ottaa nelilaskinta käyttöön. Tehtävien tekeminen on niin hidasta sen kanssa, että mieluummin käyttää ajan asioiden oppimiseen kuin laskimen näpytelyyn... Samoja fiiliksiä täälläkin ja varsinkin kemia tökkii jatkuvasti ihan perusasioissakin. Pitää yrittää viimeinen kuukausi oppia mahdollisimman paljon, tsemppiä sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kemian kanssa pulmaa minullakin... Laskut sujuvat kohtuullisesti, mutta kaikkien monimutkaisten reaktioiden hahmottaminen ja reaktiot - huh huh! Fysiikka sujuu selvästi paremmin, sen kanssa olen edes hitusen luottavainen. Tsemppiä myös sinulle!

      Poista
  2. Mä tein tänään mafyn ilmaisen harkkakokeen, huomas ainakin miten tärkeää olis vaan lukea kunnolla tehtävänannot kun turhia virheitä tuli paljon :) sai myös hyvän käsityksen asioista, joita kannattaa vielä kerrat, onneksi on jonkun verran aikaa vaikka paniikki meinaakin iskeä välillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tositilanteessa tulee ehkä keskittyneeksi paremmin ja varmistettua, että vastaa siihen mitä kysytään. Mä väänsin eilen yhtä momenttitehtävää melkein tunnin. Olin aivan varma siitä, että vastaukseni oli oikein ja ihmettelin miksei se mätsää Mafynetin mallivastauksen kanssa. Pistin jo miehenkin ratkaisemaan sitä ja väitin, että tehtävässä on pakko olla virhe. Lopulta virhe löytyi - tehtävänannossa oli annettu yhdeksi arvoksi 2,0 m ja minä olin huolimattomuuttani laskenut koko ajan arvolla 1,0 m. Parasta on tietty se, että tein samassa tehtävässä pari viikkoa sittem tismalleen saman huolimattomuusvirheen... :D

      Poista

Tulokset 2019

Tämän postauksen kirjoittaminen on lähinnä masentavaa. En kuitenkaan jaksa piilotella epäonnistumistani. Sain siis tänä vuonna vain 92 raak...