sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Viikko 12

VIIKKO 12

ma: fysiikka 3 h
ti: fysiikka 1 h
keskiviikko: fysiikka 6 h (yo-kirjoitukset)
torstai: vapaa
perjantai: vapaa
lauantai: vapaa
sunnuntai: vapaa

yhteensä 10 tuntia

Neljä vapaapäivää peräkkäin - en edes muista, koska olisin ollut näin pitkään lukematta! Vapaata oli tarkoituskin pitää kirjoitusten jälkeen, mutta suunnittelin viikonloppuna palaavani opiskelun ääreen. Lauantai oli kuitenkin työpäivä ja tänään puolestaan niin ihanan aurinkoinen kevätpäivä, että tein kunnon kevätsiivouksen, vaihdoin terassin kanervat narsisseihin, hain ison kimpun pajunkissoja ja kävin vähän ostoksillakin. Nyt kello lähestyy jo kahdeksaa ja saunakin on lämpenemässä, joten tästäkin päivästä tuli näköjään vapaapäivä. No, hyvin levänneenä opiskelukin luistaa paremmin. 

Ensi viikon suunnitelmissa on ottaa haltuun biologian vitoskurssin asiat, jotka ovat osaltaan jo tuttuja, sillä opiskelin niitä syksyn kirjoituksiin. Kurssin kanssa tuli kuitenkin kiire ja osa asioista tuli kahlattua läpi hyvin pintapuolisesti. Mafynetissä jatkan fysiikkaa ja kemiaa, joiden edistymiskäyrissä on nyt harmillinen mahalasku parin edellisen viikon takia kun valmistauduin kirjoituksiin lähinnä lukiomateriaalien avulla. 

Yhteishakuasiat ovat kunnossa, tein hakemuksen heti kun haku Opintopolussa aukesi. Haen Turkuun hampaalle. Voisin ehkä joskus kirjoittaa pohdinnastani hampaan ja yleisen välillä - viime keväänähän hain yleiselle. Yhteishaku mahdollisti nyt sen, että hakulomakkeeseen voi laittaa useamman kohteen, mutta minun lomakkeessani on kohteena vain Turku, sillä elämäntilanne ei oikein anna myöten muualle muuttamiselle. Mietin jossain vaiheessa sitäkin, että hakisin opiskelemaan jotain muutakin - esimerkiksi biolääketiedettä tai logopediaa - mutta totesin, että se ei taloudellisesti ole kovin järkevää. Jos opiskelupaikkaa ei nyt irtoa, jaksan kyllä sinnitellä vuoden nykyisessä työpaikassa - sillä jos en nyt opiskelemaan pääse niin ensi keväänä sitten ihan varmasti! 

2 kommenttia:

  1. Mä opiskelin saman verran viime viikolla kuin sinä. Tarkalleen ottaen väänsin Mafya vain n.6h ja istuin kirjoituksissa noin puoli kahteen saakka. Kävin myös edeltävällä viikolla kirjoittamassa fysiikan lisäksi kemian. Täytyy sanoa, että kun tekee täyttä työviikkoa, niin tuntui kyllä aika raskaalta. Varsinkin, kun nuo ylioppilaskirjoitukset tuo ylimääräistä jännitystä viikkoon. Mietin kyllä tiistai-iltana, kun lähdin puoli kahdeksan aikaa illalla töistä (tulin kuudelta aamulla), jotta voin pitää keskiviikon vapaana ja suuntasin Prismaan eväitä ostamaan, että on tämä kyllä hullun hommaa. Loppuviikosta kyllä ajatus harhaili aika tehokkaasti ja oli helkkarin vaikea keskittyä Mafyyn, mutta eiköhän tämä tästä! :)

    VastaaPoista
  2. Apua, miten pitkän päivän teit! Minä otin kirjoituspäivänä palkatonta vapaata. Muuten opiskelen ihan normaalin työviikon ohessa. Pystyn vähän säätelemään itse työaikojani, mutta onhan tämä aikamoista säätämistä... Usein työpäivän jälkeen on jo niin väsynyt, ettei jaksa kunnolla keskittyä, vaikka opiskeluaikaa kellosta katsottuna olisikin. Yritän viikonloppuisin tehdä haastavampia juttuja ja viikolla iltaisin helpompia/kertailua. Mutta tsemppiä - kyllä me tästä selvitään ja nythän on jo loppukirin aika kun pääsykokeisiin on aikaa reilut puolitoista kuukautta!

    VastaaPoista

Tulokset 2019

Tämän postauksen kirjoittaminen on lähinnä masentavaa. En kuitenkaan jaksa piilotella epäonnistumistani. Sain siis tänä vuonna vain 92 raak...