- BI2-kurssi on loppusuoralla. Olen lukenut kirjan, tehnyt muistiinpanot ja palauttanut suurimman osan verkkokurssin tehtävistä.
- Kammoksuin hieman etukäteen soluun ja perinnöllisyyteen liittyviä juttuja, mutta turhaan: kieltämättä käsitteitä ja erilaisia tapahtumasarjoja on paljon, mutta ne jäävät mieleen kun malttaa kerrata ja kerrata...
- Pääpiirteittäin solun rakenteeseen ja toimintaan liittyvät jutut ovat mielessä, mutta lisää pitää syventyä vielä sitruunahappokiertoon. En ihan päässyt siitä jyvälle.
- Mietin aluksi, onko kirjoitustehtäviä tekeminen bilsassa turhaa. Ei ole. Huomaan, että joudun niitä tehdessä prosessoimaan tietoa ja se jää paremmin mieleen kuin vain kirjasta lukemalla. Jatkan siis naputtelemalla verkkokurssien tehtäviä ja siirryn sen jälkeen yo-kertausmatskuihin.
- Alkuviikosta opiskelin tehokkaasti, loppuviikko olikin hurlumheitä kun sukulaislapsia oli meillä kyläilemässä. Lukemisen sijaan olen killunut puissa valjaisiin kytkettynä, täyttänyt ja tyhjentänyt tauotta tiskikonetta sekä shoppaillut varhaisteinien kanssa vaatekaupoilla. Hauskaa oli!
- Nyt viikonloppuna kiritän sen verran, että saan BI2-tehtävät valmiiksi ja voin ensi viikolla käydä BI3-kurssin kimppuun.
- Hyvistä aikomuksista huolimatta en edelleenkään ole saanut kirjattua lukutunteja muistiin. Siirretään tämä jälleen ensi viikon to do-listalle...
- Avasin fysiikan kirjat - luin sähkökurssin kirjasta ekat kaksi kappaletta. En tajunnut mitään. Pitäisi päästä rakentelemaan niitä virtalähde-lamppu-johdot-hässäköitä omin käsin niin tulisi jotain tolkkua...
perjantai 30. kesäkuuta 2017
Viikko 26
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tulokset 2019
Tämän postauksen kirjoittaminen on lähinnä masentavaa. En kuitenkaan jaksa piilotella epäonnistumistani. Sain siis tänä vuonna vain 92 raak...
-
Oikeastaan parempi otsikko tälle postaukselle olisi kokemattomuuksia Mafynetistä, sillä sen käyttö on jäänyt minulla harmillisesti suunnite...
-
Olen silmäillyt ohimennen erilaisia valmennuskurssivaihtoehtoja. Sopivien kurssien löytäminen on ollut äärimmäisen helppoa - nimittäin kotik...
Kivaa päästä seuraamaan tarkemmin sun urakkaa! Oon ehkä vähän koukussa näihin pääsykoejuttuihin, pitäisköhän mun pikku hiljaa päästä eteenpäin :D
VastaaPoistaItse inhosin bilsaa yläasteella ja lukiossa, ja vasta pääsykokeisiin lukiessa tajusin että mähän tykkään tästä! Itsellä ongelmaa oli lukuaineiden kanssa, kun en osannut/tajunnut yhdistellä aiheista itselle loogisia kokonaisuuksia vaan yritin oppia ne niin kuin kirjassa oli opetettu. Kauas on tultu noista ajoista, onneksi.
Hahaa, nuo (sähkö)fysiikan opiskelufiilikset oli hyvin tuttuja täälläkin :D Sen osalta kyllä kadutti, etten lukiossa opiskellut fysiikkaa sitä yhtä kurssia enempää. Mutta hei, hyvältä näyttää ja TSEMPPIÄ lukuihin!!!
Moikka! Kiva kun löysit tänne :) . Lupaan postata välillä muutakin kuin pääsykoejuttuja :D . Kiitoksia tsempityksestä, tulee tarpeeseen!
VastaaPoistaJa ihana kuulla, ettei sähköfysiikka ole muillekaan avautunut ihan heti. Tykkäsin niin paljon lämpökurssin jutuista, ne oli jotenkin järkeenkäypiä, mutta tuo sähkö menee jotenkin... No, yli :D. Ehkä se siitä, tarpeeksi monta kierrosta vaan kehiin niin aina jää mieleen jotain uutta.
Lukaisin blogisi läpi ja jään seurailemaan sun luku-urakkaa. :) Itselläkin tavoitteena päästä eläinlääkikseen ensi vuonna ja muutama päivä sitten perustin itsekin blogin "lukupäiväkirjaksi". Jos kiinnostaa liki 10 vuotta nuoremman urakka, niin käyhän kurkkaamassa elukalle2018.blogspot.fi
VastaaPoistaTervetuloa, kiva kun jätit kommentin :) ! Kävin vierailulla blogissasi - ja palaan varmasti uudelleen.
VastaaPoista