tiistai 4. heinäkuuta 2017

Spekulointia (todistus)pisteistä

Olen tässä motivoinut itseäni lukemaan bilsaa pohtimalla todistuspisteitä. Tänä keväänä sain todistuspisteitä 24. Ne tulivat kolmesta aineesta, sillä neljättä pisteytettävää - fysiikan, kemian tai biologian reaalikoetta - en ole suorittanut. Nykyisellä todistuksellani saan siis...

äidinkieli L 9 p
vieras kieli L 6 p
vanha reaali L 9 p

Jos saisin biologiasta kirjoitettua laudaturin, tämä tarkoittaisi sitä, että todistuspisteeni ensi kevään haussa olisivat 33/36. Eximialla pisteet olisivat 31/36 - siitäkin saattaisi nipin napin jotain hyötyä olla. Jos bilsan osalta ei onnista syyskuussa, voisin toki kirjoittaa kemian tai fysiikan keväällä. En vaan luota itseeni, että niiden osalta - etenkään kemian, joka mulle on selvästi näistä kolmesta aineesta vaikein kaikessa epäloogisuudessaan - minulla olisi mahdollisuuksia yhtä hyvään arvosanaan. Vieraan kielen korottaminen ei ole vaihtoehto, koska sen kertaamiseen ei kannata käyttää nyt aikaa. Todistuksessani komeilee pitkästä englannista C ja tuo kuusi pistettä tulee siis keskipitkän ruotsin ällästä. 

Opintopolusta tuli kirje, missä tuli tämän kevään kokeen pisteet. Sain huikeat 5,75 skaalattua pistettä :D . Raakapisteinä tämä tekee noin 15, jos oikealla kertoimella lasken. Aivan pohjalla ollaan ja edessä oleva työmäärä tuntuu vuoren kokoiselta, mutta toisaalta - ihmettelen, miten olen edes tuon 15 saanut raavittua kasaan :D . Tein nimittäin ainoastaan kemian ja fysiikan monivalinnoista ne, jotka koskivat käymiäni kursseja (1-3) eli n. 5 molemmista (bilsan monivalinnat jätin tekemättä kokonaan) ja mallivastauksen mukaan muutama valistunut arvaukseni meni vielä väärin, joista tuli miinuspisteitä. Ropelsin jotain laskuntynkää kahteen fysiikan tehtävään (Galilei ja prismajuttu), solun toiminta-täydennystehtävään laitoin muistaakseni kaksi sanaa ja viimeisen kemiantehtävän a-kohdan (4 p) olin saanut oikein. Jos jotain positiivista tästä yrittää ajatella niin suunta ei voi olla kuin ylöspäin...

6 kommenttia:

  1. Sä sentään saat kirjoituksista hyvät pisteet! Mulla on C:tä ja M:ää, joten niitä on turha huomioida. Mielenkiinnolla kyllä odotan, kun täältä Kreikasta kotiutuessa pääsee itsekin tsekkaamaan, että kuinka monta pointsia sai pääsykokeesta haalittua kasaan vai saiko yhtäkään.

    VastaaPoista
  2. Noista arvosanoista on kyllä ollut riemua ennenkin kun edellisen koulutuksen valintakokeisiin karsittiin porukka ensin yo-todistuksen perusteella. Mulla kävi kyllä kirjoituksissa aikanaan hyvä mäihä - suoriuduin huomattavasti keskimääräistä tasoani paremmin niistä, olen ollut sellainen kasipuolen oppilas. Ehdottomasti hauskin arvosana todistuksessani on lyhyen saksan E - sain nimittäin preleistä nipin napin B:n ja kurssiarvosanoissa on pitkä jono kutosia :D . Oon kyllä aina pystynyt koetilanteessa ottamaan itsestäni irti kaiken mitä lähtee, se on ehkä mun vahvuus. Ainut toive laudaturista oli mulla äikässä ja sain siitä yo-keväänä M:n (putosi lautakunnassa parikymmentä pistettä) - harmitti niin paljon, että kävin seuraavana syksynä uusimassa. Nyt vähän jännittää mennä kirjoituksiin kun kokeet ovat varmasti jonkun verran muuttuneet 15 vuoden aikana. Onneksi vanhoja yo-tehtäviä löytyy netistä.

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvät pisteet sulla varsinkin jos onnistut kirjottaa bilsasta noin hyvät arvosanat! Itellä huimat 16 lähtöpistettä kiitos A-M akselilla olevien arvosanojen ja penkin alle menneiden kirjotusten.. Pääsykokeella siis päästävä sisään. Musta bilsan kirjotukset oli ehkä kivoimmat tehdä, vaikka en kovinkaan hyvin menestynyt korotuskerrasta huolimatta ��

    VastaaPoista
  4. Onneksi nuo yo-arvosanat eivät ratkaise kaikkea vaan sisään voi päästä koepisteilläkin :) .

    VastaaPoista
  5. Sulla on tosi hyvät alkupisteet! Itsekin sain 25p, mistä olin vähän yllättynyt.

    Mä sain vuoden työllä 94.5p raakaa. Kemia oli aika fiasko, koska kemiassa olin keskittynyt lähes täysin laskuihin, kun aikaa ei ollut tarpeeksi. Onneksi ei tarvinnut laskea...;) Uskon kyllä, että toinen vuosi lukuja riittää. Tai ainakin toivon. Mun lähtötaso oli myös aikalailla nolla ja kyseessä oli lapsen vauvavuosi, niin olen ihan tyytyväinen.

    Jostain syystä wordressin tilillä kommentointi ei onnistu...

    VastaaPoista
  6. Mulla meni myös kemiat ihan ohi, olin myös lähinnä opetellut peruslaskuja. Tehtävän 17 a-kohdan ratkaisin "maalaisjärjellä", muista ei hajuakaan. Kemia on mielestäni kaikista vaikeinta, laskut sujuu, mutta syvällinen ymmärrys puuttuu mulla monesta jutusta :D .
    Sä oot saanut tosi hyvin raakapisteitä eli oot kyllä tehnyt hyvän pohjan itsellesi ensi kevättä varten. Opiskeluiloa!

    VastaaPoista

Tulokset 2019

Tämän postauksen kirjoittaminen on lähinnä masentavaa. En kuitenkaan jaksa piilotella epäonnistumistani. Sain siis tänä vuonna vain 92 raak...