tiistai 30. toukokuuta 2017

Joka ikä paras ikä

Ensimmäinen tuntemus hakuprosessiin liittyen oli lähinnä epätoivo. Olen niin vanha, että minun on PAKKO päästä opiskelemaan heti. Olisinpa vielä parikymppinen, silloin välivuosi ei olisi katastrofi. Jos nyt harjoittelen ahkerasti, kaikki työ meneekin hukkaan, jos en pääse sisään. Olen valmistuessani ikivanha ja saan jäädä suoraan eläkkeelle. Jos pääsisin opiskelemaan, kaikki muut ovat minua 15 vuotta nuorempia. Minulla ei ole varaa maksaa asuntolainanlyhennyksiä opintotuella. Kuolen nälkään.

Puolen vuoden aikana olen oppinut päästämään näistä ajatuksista irti: ei tässä ole mitään menetettävää. Minulla on jo tutkinto ja vakituinen työpaikka – jos en ikinä pääsisi opiskelemaan, en jää tyhjän päälle viettämään ”välivuosia”. Voisin hakea opiskelemaan jotain muuta mielenkiintoista. Jos fysiikka ja kemia alkavat rullata mukavasti, niidenkin opiskelua voisi jatkaa yliopistossa ja täydentää nykyistä tutkintoani. Tämä voi poikia uudenlaisia työmahdollisuuksia. Jos satun pääsemään sisään, luotan että asioilla on taipumus järjestyä. Olen oikeutettu aikuiskoulutustukeen, asuntolainasta voi maksaa vaikka korkoja tai asunnon voi jopa myydä. Ja tuskin olisin tiedekunnan ainut täti-ikäinen nuorison joukossa.

Uskon myös, että olen tässä kypsässä iässä paljon parempi opiskelija kuin nuorempana. Tiedostan vahvuuteni ja heikkouteni ja olen huomattavasti pitkäjänteisempi. Näitä ominaisuuksia tarvitaan varmasti sekä pääsykoeprosessissa että itse opiskelussa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tulokset 2019

Tämän postauksen kirjoittaminen on lähinnä masentavaa. En kuitenkaan jaksa piilotella epäonnistumistani. Sain siis tänä vuonna vain 92 raak...