perjantai 21. joulukuuta 2018

Opiskelukuulumisia



Bloggaustauko on venähtänyt kovin pitkäksi, tarkoitus oli päivittää kuulumisia jo hieman aiemmin. Myönnettävä kuitenkin on, että opiskelujen osalta ei ole juuri kehumista. Kemian kirjoitusten jälkeen jaksoin vielä hetken puristaa, mutta marraskuu oli täydellinen mahalasku. Olin viikon työmatkalla, mutta en suinkaan voi pelkästään siitä syyttää aikaansaamattomuuttani. Rehellisesti sanottuna kärsin koko loppusyksyn valtavasta motivaatiopulasta ja kaduin jo koko pääsykoeprojektiin ryhtymistä.

Tämä hakuprosessi ylipäätään on saanut minut pohtimaan monenlaisia työelämään ja ammatillisuuteen liittyiä asioita. Kun päätöksen hakemisesta tein noin kaksi vuotta sitten, olin asian suhteen tosissani ja jopa aavistuksen ahdistunut ymmärtäessäni, että opiskelupaikka voi jäädä hyvästä yrityksestä huolimatta vain haaveeksi. Olin erittäin turhautunut nykyiseen työhöni, kaipasin uusia tuulia ja itseni haastamista opiskelun muodossa. Nyt olen kuitenkin yllättänyt itseni monta kertaa huomaamasta nykyisen työni hyviä puolia ja pohtinut, miksi tämä ei muka riittäisi minulle. Mietin myös, että ehkä minun kannattaisi hammaslääketieteen sijaan opiskella jotain sellaista alaa, jossa voisin enemmän hyödyntää nykyistä osaamistani. Toisaalta ajatus siitä, että luopuisin tästä haaveesta, jonka eteen olen työskennellyt kahden vuoden ajan kovasti, kirpaisee vähintäänkin yhtä paljon.  

Opiskelun sijaan olen siis käyttänyt huomattavan ajan vaihtoehtojen puntarointiin lopputuloksena se, että aion edelleen jatkaa opiskelupaikan tavoittelemista hammaslääketieteellisessä tiedekunnasta. Samalla koen helpotusta siitä, että jos en pääsekään opiskelemaan, (työ)elämällä on onneksi tarjota minulle sen tilalle muita kiinnostavia vaihtoehtoja. Onneksi elämä ei ole vain yhden kortin varassa. 

Toinen motivaation ohella opiskelua jarruttanut tekijä on ollut aika - tai siis sen puute. Tässä on ollut vähän kaikenlaista, mm. oman kodin myymistä ja nelijalkaista perheenlisäystä. Jotain kertoo ehkä se, että syksyn tehokkain opiskelupäivä oli eräs sairaslomapäivä kun laskin viisi tuntia fysiikan tehtäviä 38 asteen kuumeessa. 

Tästä tuskastuttavan pitkästä prologista onkin syytä pikaisesti siirtyä itse asiaan eli tunnustaa, missä mennään. Kesällä asetin karkeaksi tavoitteeksi kerrata koko koealueen harjoituskokeiden alkuun mennessä ja pitää yllä noin kymmenen opiskelutunnin viikkotahtia. Tuntitavoite ei varmasti ole täyttynyt, enkä ole edes pitänyt mitään kirjaa opiskeluun käyttämästäni ajasta. 

Kemia

Kemian yo-tulokset tulivat joulukuun alussa. Pisteeni olivat lautakunnassa nousseet 94:stä 99:ään, mutta valitettavasti L:n raja oli 101 pistettä eli parannus todistuspisteissä jäi kahdesta pisteestä uupumaan. En ilmoittautunut kevään 2019 kirjoituksiin korottamaan. Viimeksi olen tehnyt kemian tehtäviä yo-kokeessa syyskuun lopussa. 

Fysiikka

Fysiikassa pääsin hyvään vauhtiin lokakuussa, mutta marraskuussa en laskenut yhtäkään tehtävää. Joulukuussa aloitin uudelleen opiskelun. Näyttää siltä, että ehdin ennen harkkakokeita tehdä Mafynetin oppimäärän tärkeimmät asiat-tehtävät, todennäköisesti aloitella seuraavaakin osiota. Viime vuoteen verrattuna huojentavaa on se, että kerrattavaksi tulee huomattavasti vähemmän tehtäviä ja eteneminen on nopeampaa.  

Biologia

Lainasin kirjastosta uuden OPS:n mukaiset vitoskurssin kirjat ja olen lukenut niistä toisen (Bios). Yritän ehtiä ennen harjoituskokeita lukemaan pikakertauksena kaikki kurssikirjat kertaalleen. Nippelitiedon treenaaminen jää varmasti myöhempään kevääseen. 

Vuoden vaihduttua ryhdyn pitämään viikkokohtaista "opiskelupäiväkirjaa" opiskelutunneista täällä blogissa viime kevään tapaan. Kemiaa ja fysiikkaa teen Mafynetillä, bilsassa taidan luottaa viimekeväiseen metodiini eli lukiokirjojen lukuun ja sinnikkääseen ulkoaopetteluun muutama viikko ennen koetta... Bilsasta ei sisäänpääsy jäänyt kiinni, sillä sain siitä yli 75 % tarjolla olleista pisteistä - eniten kirittävää on fysiikassa ja kemiassa. Tänä vuonna aion myös tehdä huolella kaikki seitsemän Mafyn harjoituskoetta. Yhteishaun alkamispäivä on merkitty kalenteriin ja tänä vuonna aion listata sinne kaikki mahdolliset hakukohteet - järjestystä en ole vielä päättänyt. 

Se, mistä raivaan keväällä aikaa kaikkea edellä mainittua varten, on edelleen pieni kysymysmerkki. Olen hahmotellut kalenteriini jokusia palkattomia vapaapäiviä, mutta tiedostan, että hyvin työntäyteisiä kuukausia on pikapuoliin luvassa. 

Kävijälaskurin mukaan blogia on käyty säännöllisesti lueskelemassa, joten toivotan kaikille täällä vieraileville hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta sekä rutkasti tsemppiä opiskeluun, jos ahkeroitte saman urakan äärellä :) ! 


Tulokset 2019

Tämän postauksen kirjoittaminen on lähinnä masentavaa. En kuitenkaan jaksa piilotella epäonnistumistani. Sain siis tänä vuonna vain 92 raak...