sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Viikko 7

VIIKKO 7

ma: vapaa
ti: fysiikka 3,5 h, kemia 0,5 h
ke: fysiikka 2,5 h, kemia 1 h
to: fysiikka 2,5 h, kemia 0,5 h
pe: biologia 1 h
la: fysiikka 2,5 h, kemia 2 h
su: biologia 1 h, fysiikka 3,5 h

Yhteensä 20,5 h

Mafynetti on vihdoin otettu aktiivikäyttöön. Olen päässyt siinä hyvään vauhtiin etenkin fysiikan kanssa, vaikka siihen tarttuminen tuntui ensin ylitsepääsemättömältä. Bilsan kakkoskurssin asiat on kohta kertailtuna - ihanaa, että asiat eivät syksystä ole unohtuneet kokonaan. Tosin kaikista bilsan kursseista kakkoskurssi on se, jonka asiat parhaiten osaan. Epäilen, ettei vitoskurssin osalta tule yhtä voimakkaita deja vu-tuntemuksia. 

Vaikka iltapäivät ja illat ovat kuluneet opiskellessa, aikuislukion päättyminen tuntui tuovan lisää tunteja vuorokauteen. Kotona opiskelun ohessa pystyy kuitenkin esimerkiksi tekemään ruokaa tai pyörittämään pyykkikonetta, eikä aikaa mene autossa istumiseen tai "välituntiin". Olen kuitenkin kaivannut sitä, että voisin kysyä apua. Mulla on kyllä kotikenttäetuna mies, joka on opiskellut matematiikkaa ja fysiikkaa korkeakoulussa - häneltä olen saanut neuvoja etenkin mekaniikan tehtävissä - mutta ihan parisuhteen hyvinvoinnin kannalta en haluaisi tämän "harrastukseni" muuttuvan keskustelujemme keskeisimmäksi sisällöksi. 

Flunssa alkaa vihdoin parantua ja ensi viikolla "lomailen" eli aikaa lukemiselle on enemmän kuin työviikolla. Mies on töissä koko viikon normaalisti, enkä ole lyönyt lukkoon mitään erityisiä menoja (vaikka kaihoten katson Facebookissa työkavereiden aurinkoisia talvikuvia lapin rinteiltä ja laduilta...), joten saan rauhassa opiskella. Toki olympialaisten kisastudio on kotisohvalla pystyssä päivittäin ja ostin jo pitovoidetta omia suksiani varten, josko ehtisin vetäistä pari kierrosta pertsaa lähiladulla. 

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Viikko 6

VIIKKO 6

ma: kemia 3 h (sisältäen yhden kurssikokeen)
ti: vapaapäivä
ke: kemia 2,5 h
to: kemia 1,5 h
pe: kemia 3 h
la: kemia 3,5 h, fysiikka 1 h
su: kemia 0,5 h, harjoituskoe + tarkistelua 4,5 h 

yhteensä 19,5 h

Se siitä kevyemmästä viikosta... Töiden puolesta oli iltamenoa kahtena päivänä ja kaiken huipuksi olen jo toista viikkoa sairaana. Kuumetta ei tietenkään ole, joten olen raahautunut töihin normaalisti, mutta nenä on aivan tukossa ja yskittää. Alkuviikosta oli pari parempaa päivää, mutta tauti palasi takaisin. Nyt oikeaa poskea ja ylähampaita jomottaa siihen malliin, että taitaa pukata poskiontelontulehdusta. 

Opiskeluvire on siis ollut aika onneton ja tänään ekan harkkakokeen tekeminen oli alusta loppuun asti tuskastuttavaa. Hyppäsin yli sähköfysiikan jutut, koska en yhtään muista mitään kondensaattorijuttuja. Neljä tuntia jaksoin pakertaa, sitten lopetin ja silmäilin mallivastaukset läpi autossa istuessani. Eihän se hyvin mennyt, mutta sentään paremmin kuin pääsykoe viime toukokuussa :D. Tehtäviä, joiden tekemisestä minulla ei ollut mitään käsitystä, oli vain muutama ja ainakin viidestä sain noin puolet pisteistä kasaan. Monivalinnat menivät lottoamiseksi, oikeassa kokeessa en olisi uskaltanut arvailla niin paljon ja miinuspisteitä ropisi. Bilsan yksityiskohdat ovat harmillisesti jo unohduksissa. 

Olin suunnitellut, että teen seuraavan harkkakokeen ensi viikonloppuna, mutta lykkään sitä myöhemmäksi ja keskityn tekemään perustehtäviä. Mafynetin ohjeiden mukaan ennen kokeiden tekemistä olisi hyvä, että fysiikan ja kemian osalta olisi oppimäärän perusasiat-taso saavutettu ja minulla on tähän vielä matkaa... 

Kun tästä viikosta ei kevyttä tullut niin tulkoot ensi viikosta sitten. Yritän parannella flunssaa ja kerätä voimia seuraavaan viikkoon. Silloin on nimittäin talvilukuloma. 



torstai 8. helmikuuta 2018

Tästä eteenpäin

Noin vuosi sitten ilmoittauduin aikuislukion opiskelijaksi ajatuksissani kokeilla, miten kemian ja fysiikan opiskelu sujuisi. Nyt opintorekisteriotteellani komeilee viisi kemian ja seitsemän fysiikan kurssia - eli sujuihan se! Yksi etappi on saavutettu - eikä intoani yhtään latista se, että lääkikseen haun näkökulmasta seison nyt tavallaan portaikon alimmalla askelmalla. Voin kuitenkin sanoa, että minulla on perustiedot lukion oppimäärästä hallussa niin biologian, fysiikan kuin kemiankin osalta ja niiden päälle voin ryhtyä rakentamaan pääsykokeessa vaadittavaa laskurutiinia ja soveltamiskykyä.

Seuraava välitavoitteeni on fysiikan yo-kirjoitukset maaliskuun loppupuolella. Toisaalta tuntuu, että niihin on aikaa ikuisuus, mutta viikkoja laskiessani totesin, että kertaustahdin on oltava ripeämpi kuin kurssi/viikko. Fysiikan osalta minun on vaikeampaa arvioida osaamistani kuin biologiassa. Tavoitteeni kirjoituksissa on vähintään M ja E:stä olisin riemuissani. Koska sain syksyllä biologiasta E:n, fysiikan arvosanalla on vaikutusta lähtöpisteisiini vain sitten, jos saisin siitä L:n. 

Mieli tekisi putkiaivoisesti valmistautua täysillä vain fysiikan kirjoituksiin, mutta niin en voi tehdä - biologian ja kemian osalta olen auttamattomasti myöhässä, jos palaan niiden pariin vasta maaliskuun loppupuolella. Tästä eteenpäin opiskelu jatkuu pääasiassa Mafynetin parissa. Fysiikkaa vilkuilen myös yo-kertauskirjoista, jotta saisin jotain tuntumaa vastaustekniikkaan. 

maanantai 5. helmikuuta 2018

Viikko 5

VIIKKO 5

ma: fysiikka 4 h
ti: kemia 1,5 h, fysiikka 1 h
ke: fysiikka 4 h
to: fysiikka 6 h (sisältäen yhden kurssikokeen)
pe: fysiikka 5  h (sisältäen yhden kurssikokeen)
la: kemia 5,5 h
su: kemia 4 h

yhteensä 31 tuntia

Aika jäätävä tuntimäärä paukahti tälle viikolle - ottaen siis huomioon, että olen käynyt kuitenkin koko ajan töissä. Olossani huomaan, että tämä oli liikaa. Torstaina kurssikokeessa tunsin, että pääni oli kuin muurahaispesä. Tuntui, että osaan ja tiedän paljon, mutta asiat eivät ole ehtineet jäsentyä päässäni omiin lokeroihinsa. Tein hölmöjä huolimattomuusvirheitä, jotka onneksi huomasin, mutta kaiken kaikkiaan laskeminen oli takkuista. Tähän olotilaan kokemukseni mukaan auttaa kun hetkeksi irrottautuu koko asiasta. Niinpä pistin fysiikan kirjat perjantai-iltana kaappiin ja suunnittelin, että kertailen vain kevyesti kemiaa viikonloppuna, mutta lopulta kuitenkin innostuin laskemaan vähän enemmän. Tästä viikosta yritän tehdä hieman kevyemmän. 

lauantai 3. helmikuuta 2018

Kokemuksia Mafynetistä

Oikeastaan parempi otsikko tälle postaukselle olisi kokemattomuuksia Mafynetistä, sillä sen käyttö on jäänyt minulla harmillisesti suunniteltua vähäisemmäksi. Tilasin sen jo kesällä ja silloin käytin ohjelmaa ahkerasti bilsan kirjoituksiin valmistautuessa. Kirjoitusten jälkeen aloitin fysiikan ja kemian lääkiskurssit, mutta samaan aikaan alkoivat myös lukio-opinnot tahdilla 3 kurssia/jakso ja nopeasti huomasin, että olin tilanteessa, jossa en pystynyt tekemään mitään kunnolla - jos tein Mafynettiä, en ehtinyt tehnyt kurssin kotitehtäviä, enkä siten kokenut tunneilla hyötyväni niiden läpikäymisestä ja toisaalta Mafynetin tahtiin opiskelu oli turhauttavaa kun halusin edetä sen tarjoamassa järjestyksessä, joka meni eri rytmissä kuin lukiokurssini.

Ristiriitatilanteeseen turhautuneena sujautin tabletin pussukkaan ja jätin sen odottamaan parempia aikoja. Mahdollisuus saada lähiopetusta ja kysellä tyhmiä oli rajallinen ja halusin ottaa kaiken hyödyn irti lukiokursseista. Osaamisessani suurimmat puutteet ovat juurikin perusasioissa, koska en ole lukiokursseja käynyt ja kaikki tunneilla eteen tulevat asiat ovat olleet täysin uusia.  

Edellä mainitusta johtuen en ole pysynyt lähelläkään Mafynetin tavoitekäyrää, lukuun ottamatta biologiaa, jonka osalta kipusin reilusti käyrän yläpuolelle jo syksyllä. Sekin on tietysti laskenut ajan kuluessa ja nyt ollaan tilanteessa, että biologiaakin pitäisi ryhtyä kertaamaan. Fysiikassa olen ihan pohjalla, kemiassa puolivälissä "oppimäärän tärkeimmät asiat"-palkkia. 

Näin jälkikäteen ajateltuna turhaan kiirehdin Mafynetin hankkimisen kanssa. Jos rehellisiä ollaan, tämä ensimmäinen "kunnon hakukertani" onnistuisi mainiosti ilman kallista valmennuskurssimateriaalia. Kurssikirjoissani on vielä tekemättömiä tehtäviä (ja osan niistä hankaliksi kokemistani voisin tehdä hyvin uudelleenkin), vanhoja yo-tehtäviä olen laskenut vain sieltä täältä, ABI-kertaussarjan kirjoja olen vasta aloitellut. Lääkiksen vanhoja pääsykokeitakin saa tulostaa netistä ihan ilmaiseksi harjoitusmateriaaliksi, kirjastosta voisi lainata vaikka Epionen materiaaleja ja niin edelleen.

Toisaalta Mafynetistä oli mielestäni hyötyä syksyn yo-kokeita ajatellen. Oppimiskäyrä motivoi kun pystyy pitämään tasaista tahtia yllä ja tehtäviä oli paljon. Mallivastaukset ovat kemian ja fysiikan osalta mielestäni selkeitä ja perusteellisesti avattuja. Erityisesti tykkään automaattisesta kertausominaisuudesta, jonka avulla tulee riittävästi toistoja. Olen kyllä itsekin merkinnyt kaikkiin kurssikirjoihini tehtäviä, jotka minun kannattaisi tehdä uudelleen, mutta niihin palaaminen ei hirveästi motivoi - mutta kun tabletti täräyttää tehtävät nenän eteen, ne tulee helpommin tehtyä.

Myös harjoituskokeet odottavat siistissä pinossa kaapissa. Ensimmäinen harkkakoe oli muistaakseni ajoitettu tammikuun lopulle, mutta minä aion tehdä sen ensi viikonloppuna. Aikuislukio päättyy ensi viikolla - toivottavasti omaksun nopeasti uudenlaiset opiskelurutiinit. 

Tulokset 2019

Tämän postauksen kirjoittaminen on lähinnä masentavaa. En kuitenkaan jaksa piilotella epäonnistumistani. Sain siis tänä vuonna vain 92 raak...