lauantai 19. toukokuuta 2018

Jälkipyykkiä vol. 2

Päätin ennen koetta, että sen tehtyäni unohdan koko jutun ja ryhdyn valmistautumaan muutaman viikon kuluttua koittavaan kesälomaan, enkä mietikään mitään hakuprosessiin liittyvää ennen tulosten tulemista. No, asiasta irrottautuminen ei näköjään olekaan niin helppoa kuin kuvittelin. Ainoastaan vastausanalyysiä en ole avannut, mutta muuten olen roikkunut Älyvuodossa, lukenut muiden blogeja ja ajatukset ovat edelleen pyörineet aiheen ympärillä jatkuvasti. En ole tästä viitsinyt suotta ahdistua - kun koko kevät meni pääsykokeeseen valmistautuessa, ei varmasti ole ihme, että siihen liittyvät ajatukset vellovat mielessä aikansa ja niille täytyy antaa tilansa.

Saavuin Turkuun edellisenä iltana ja todettuani, että hotellihuoneen lämpömittari näytti 36 astetta, eikä ilmastointia ollut, pistin lenkkarit jalkaan ja lähdin kävelylle. Vaeltelin ympäri kaupunkia, kävin katsomassa koepaikan, otin valokuvia ja istuskelin Tuomiokirkon rappusilla ihailemassa maisemia. Tuntui kuin olisin ollut kaupunkilomalla Keski-Euroopassa, en suinkaan tulossa kesken työviikon käymään pääsykokeessa... Yön nukuin huonosti - eikä ihme, kun huone oli kuin sauna - mutta aamulla olo oli silti kohtuullisen pirteä ja heräsin aamiaiselle jo kuudelta. Päädyin lopulta menemään koepaikalle bussilla, vaikka olin edellisiltana katsonut kävelyreitin valmiiksi. Lähinnä pelkäsin sitä, että käveltyäni kolme kilometriä rinkka selässä olen ihan kuumissani ja koepaikalla ei olekaan ilmastointia...

ICT-talo, jossa koe pidettiin, oli kuitenkin todella miellyttävä (ja ilmastoitu) rakennus. Paikalla oli vain hammaslääketieteeseen hakijoita, yleisen hakijat tekivät kokeensa jossain muualla, joten ruuhkaa ei ollut. Ensisijaisia hakijoita Turkuun taisi olla karvan verran alle 300 ja saliin näytti jäävän useampia tyhjiä paikkoja. Istumapaikalla oli hyvin tilaa ja oman paikan vieressä olevaa pöytää sai hyödyntää eväille ja kirjoitusvälineille. Olin unohtanut ostaa korvatulpat, mutta se ei haitannut lainkaan - en muista kuulleeni mitään ärsyttäviä ääniä koko kokeen aikana. Kerran nousin ylös kun päästin keskemmällä riviä istunutta vessaan. Itse en vessaan ehtinyt ja eväänikin - banaanin, suklaapatukan ja pähkinät - söin vasta päästyäni salista pois. Kokeen jälkeen minulla oli pari tuntia aikaa ennen bussin lähtöä, joten menin intialaiseen ravintolaan syömään ja tein vielä pienen kävelylenkin Turkua ihaillen. Päätin, että tänne pitää tulla lomalla uudelleen ihan turistimielessä. 

Eilen selvisivät myös lopulliset todistuspisteeni. Fysiikasta tuli E, jota osasin odottaakin. Koska myös biologiasta sain syksyllä E:n, pisteisiin ei tullut muutosta eli niitä on kasassa 31/36. Nyt minulla on fykebi-kolmikosta kirjoittamatta enää kemia. Olin ajatellut, että kirjoitan sen keväällä 2019, mutta huomasin, että aikuislukiossa on kesällä kemian kertauskurssi, jossa kurssisisältöjen lisäksi harjoitellaan myös sähköiseen kokeeseen liittyviä jippoja. Päätin siis ilmoittautua kemian kirjoituksiin jo syksyksi 2018. 

3 kommenttia:

  1. Olen niin surkea kommentoimaan. Mietin kyllä pitkin kevättä että olisi pitänyt tarjota kahvit kun käyt pääsekoetta kirjoittamassa. Olisin voinut antaa omaa kämppää lainaksi jos nyt noin lämmin oli :(

    Olin itse hakemassa tänä vuonna mutta elämä päätti sitten pahoinpidellä mua niin rankasti vuoden mittaan että haut jäi nyt sitten tekemättä.
    Mutta toivottavasti löydä tästä kuopasta ylös ja jaksan aloittaa omat lukemiset. Itsellä suurin haaste on oppia opiskelemaan suomeksi :p Ahvenanmaanlainen alunperin (että suomenkielen taidot eivät ole itsestäänselvyys) mutta turussa asun ja tänne haluaisin jäädä, olen tullut siihen tulokseen että jos haluan suomenkielellä opiskella niin tämä pääsykoe olisi hyvä ensimmäinen testi :)

    Jään kyllä sun touhuja seurailemaan :)

    Hauskaa kesää :)

    VastaaPoista
  2. Paljon tsemppiä sinulle, toivottavasti asiat järjestyvät hyvään suuntaan ja saat aikaa ja energiaa lukemiselle. Kuulostaa haastavalta yhdistää pääsykoepänttäys ja samalla suomen kielellä opiskelu. Mutta eikös pääsykoekysymykset saa halutessaan myös ruotsiksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Ymmärtääkseni sen saa kirjoittaa ruotsiksi. Mutta. Silloin pitäisi läpäistä suomenkielen kokeen jo ennen hakua (koska todistus siitä pitäisi hakemukseen liittää). Ja siihenkin menisi aikaa ja rahaa.

      Mulle suurin ongelma (tai mitä nyt sanoisin)on kyllä se että luulen etten sitten tiedä pärjäisinkö lääkiksessä jos nyt ovet sattuisi aukeamaan jos en ole ennen sitä oppinut suomeksi opiskelemaan. Toivottavasti ymmärrät mitä yritän sanoa vaikka en sitä kauhean hyvin saa sanottua :p
      Jotenkin kuvittelen että lääkiksessä on sitten sellainen meno heti alusta että kannattaa vähän harjoitella jo etukäteen :p

      Ajattelin nyt aluksi kaivaa omat vanhat lukiokirjat esiin (omista lukioajoista on jo 10+ vuotta) ja lukea niitä nopeasti läpi. Ja siitä sitten toivottavasti aloittaa suomenkielisellä materiaalilla.

      Poista

Tulokset 2019

Tämän postauksen kirjoittaminen on lähinnä masentavaa. En kuitenkaan jaksa piilotella epäonnistumistani. Sain siis tänä vuonna vain 92 raak...