sunnuntai 6. elokuuta 2017

Arki alkaa

Kesäloma päättyy tähän sateiseen sunnuntaihin. Huomenna alkaa arki. En ole siitä ollenkaan harmissani, oikeastaan kaipaan jo vaihtelua lomailumoodiin. Arki on mukavan rutiininomaista ja siksi omalla tavallaan niin rauhoittavaa. 


Kävin tänään kaupassa tekemässä koko viikon ruokaostokset kerralla. Tätä olen harjoittanut jo muutaman vuoden, mutta aion nyt kokeilla sitä, että tekisin myös ruuat valmiiksi sunnuntaisin. Tai ellen ihan valmiiksi asti, mutta ainakin osittain - paistaisin lihat, pilkkoisin kasvikset ja niin edelleen.  Tänään valmistui kanankoipia, kinkkukiusausta ja jauhelihakastiketta sekä keitettyjä kananmunia aamupuuron kaveriksi. Hyödyntänen varmasti myös aiempaan tapaan Prisman Kauppakassi-palvelua, jossa ostokset tilataan etukäteen netistä ja noudetaan sovittuna aikana. 4,90 €: n hintainen palvelumaksu on mielestäni varsin kohtuullinen kun sillä säästää aikaa vähintään 45 minuuttia, mikä hupenee helposti meidän lähi-jätti-Prismakierroksella. Kassien noutoon aikaa menee noin kolme minuuttia ja ylimääräistä autoiluakaan ei tule kun Prisma on työmatkan varrella. Tilaus kannattaa tehdä kotona täydellä vatsalla niin heräteostoksiltakin välttyy. 


Töihin meno jännittää kahdesta syystä. Aloitan uudessa työpaikassa ja vaikka työ sinänsä on minulle tuttua, oppilasaines on aiempaan verraten hieman erilaista ja lisäksi tulen työskentelemään neljän hengen tiimissä. Toinen jännityksen aihe kohdistuu työtiloihin, sillä aloitamme lukukauden ilmeisesti remontin keskellä, sillä koulun tilat eivät ole ehtineet valmistua kesäloman aikana. Olemme siis homekoulupakolaisina väistötiloissa vuoteen 2019 uuden koulurakennuksen valmistumista odottamassa. Minun luokkani pitäisi olla kutakuinkin kunnossa ja kävinkin paikan päällä kesäkuussa viemässä tavaroitani sinne, mutta en tiedä, mahtaako siellä olla oppilaille pulpetteja tai muita tarpeellisia kalusteita. No, huomenna asia selviää kun aamukahdeksalta täräytän paikan päälle rymsteeraamaan! Toivottavasti siellä on joku muukin, koska minulla ei ole avaimia :D . 



Aikuislukioonkin pitäisi ilmoittautua taas aineopiskelijaksi. Keväällä kävin ahkerasti oppitunneilla. Tulevana syksynä joudun tästä vähän tinkimään, koska minulla on enemmän kemian ja fysiikan kursseja opiskeltavana ja aion paukuttaa tuota Mafynettiäkin samalla. Lisäksi bilsan yo-kirjoituksiin ei ole aikaa kuin puolitoista kuukautta. 


Postauksen kuvat ovat vähän vähemmän sateisilta päiviltä. Kävimme kesän aikana retkeilemässä sekä Seitsemisen että Lauhanvuoren kansallispuistoissa. Retkeilykärpänen taisi puraista, koska haaveilen, että ensi kesänä voisimme mennä Karhunkierrokselle. Sitä ennen olisi varmasti tarpeellista harjoitella jokusia yhden yön reissuja maastossa. Mustikoita en ole ehtinyt kerätä vielä lainkaan kun ne kypsyivät tänä kesänä niin myöhään. Paras keräysaika taitaa olla ensi viikolla. Yritän ehtiä joku päivä metsään. Äiti onneksi lahjoitti jo viisi litraa pakastettavaksi. 



Kaiken kaikkiaan takana on mainio kesäloma ja monenlaisia juttuja ehdimme tehdä. Mieskin oli poikkeuksellisesti lomalla pitkään, koska elelee opiskelija-statuksella vielä syyskuun alkuun asti. Kävimme parin päivän reissulla Ruotsissa ja teimme useampia pieniä päivän mittaisia reissuja kotimaassa. Minä suhasin autolla myös Suomen toiselle laidalle eli Mikkeliin Asuntomessuja kurkistamaan ja sukulaisiakin on ehditty moikata kerran jos toisenkin. Biologian kurssien opiskelu vei luonnollisesti aikaa, enkä ollut ihan niin tehokas, mitä kesän alussa kuvittelin, mutta olen ihan tyytyväinen. Jos olisin vetänyt itseni loman aikana ihan piippuun opiskelemisen kanssa, tuntuisi tosi raskaalta aloittaa työt nyt. 

Ja parastahan tässä on, että kesä ei suinkaan vielä lopu. Elokuussa ja syyskuun alussa on yleensä ollut ihan loistavat säät ja sen jälkeen tuleekin kaunis ruska-aika! 

Tulokset 2019

Tämän postauksen kirjoittaminen on lähinnä masentavaa. En kuitenkaan jaksa piilotella epäonnistumistani. Sain siis tänä vuonna vain 92 raak...