Seuraavat askeleet

kesäkuu

Muutaman päivän kuluttua alkaa kesälomani, joka kestää elokuun alkuun saakka. Tavoitteeni on opiskella biologia kesällä siihen pisteeseen, että olen valmis osallistumaan yo-kirjoituksiin syyskuussa. Uskon, että pystyisin tekemään itse aikataulun opiskelulle, mutta tykkään että voin olla jonkinlaisessa vuorovaikutuksessa ja saada palautetta tehtävistä, joten yritin etsiä minulle sopivia kursseja. Valitettavasti oma aikuislukioni ei järjestä niitä kesällä. Löysin muutamalta muulta paikkakunnalta bilsan kertauskursseja, mutta kun kurssimaksun päälle tulisi vielä majoitus- ja matkakuluja, totesin ne liian kalliiksi. Sitten löysin Otavan opiston nettilukion ja päätin, että teen kesällä siellä BI1-BI5-kurssit. Verkkokurssit ovat maksuttomia opiskelijalle, joka ei ole kirjoilla muissa toisen asteen oppilaitoksissa tutkintoon johtavassa koulutuksessa. 

Jos kesällä ehdin biologian opiskelun ohessa, aion etukäteen tutustua tuleviin fy- ja ke-kursseihin lukemalla kurssikirjat ja tekemällä tehtävät. Olen huomannut, että opin parhaiten, jos olen ennen kurssia saanut jotain ennakkotietoa opiskeltavista asioista. Omatoimisesti tehtäviä tehdessä huomaan, mihin tarvitsen apua ja näin osaan kysellä kurssilla opettajalta oikeita asioita. Monen asian kohdalla myös toimii asian kohtaaminen ja jättäminen sikseen – kummasti joku mahdottomalta tuntuva asia voi aueta myöhemmin sutjakasti. 

elo-syyskuu

Tarkempi lukusuunnitelma ei ole vielä hahmottunut, mutta jatkan syksyllä fysiikan (FY4-FY8) ja kemian (KE4 ja KE5, ehkä käyn myös muutamalla KE3-tunnilla vahvistamassa niitä juttuja, jotka mielestäni jäivät verkkokurssin jälkeen hataralle pohjalle) opiskelua aikuislukiossa. Realistinen opiskelutahti työn ohessa on kaksi kurssia per jakso, jos aion käydä kaikilla oppitunneilla. Joutunen kiristämään tässä vyötä ja jossain kohtaa syksyä ottamaan kolme kurssia samanaikaisesti, mutta eloonjäämisen varmistamiseksi tingin tunneilla käymisestä ja yritän viikonloppuisin pysyä tahdissa tekemällä tehtäviä omatoimisesti. 

sen jälkeen

Tavoitteeni on, että ehdin suorittaa kaikki kemian ja fysiikan lukiokurssit ennen kevään 2018 kirjoituksia. Aion kirjoittaa silloin jommankumman tai molemmat näistä. Siitä eteenpäin pyrin kertaamaan tehokkaasti kaikkia kolmea ainetta – yhdistellen niitä mahdollisimman hyvin kokonaisuuksiksi. Viimeistään tammikuusta 2018 eteenpäin ryhdyn tekemään myös vanhoja pääsykokeita. Työ tietenkin haittaa harrastuksia - turha siis haaveilla, että voisin omistautua pääsykokeille 24/7. Opiskeluaikaa on raivattava viikonlopuista ja illoista. Olen kuitenkin optimistisella mielellä sen suhteen, että hyvällä suunnittelulla ja suunnitelmasta kiinni pitämisellä lukeminen on työn (ja muun elämän!) ohella mahdollista. 

Matka on alkanut

Olen jo ehtinyt tehdä muutamia asioita, jotka toivon mukaan vievät minua tavoitettani kohti. Tässä paloja menneiltä kuukausilta. 

joulukuu

Joulun välipäivinä esitin puolisolleni kysymyksen: olisiko ihan pähkähullu idea, jos hakisin lääkikseen? Tutustuin pääsyvaatimuksiin ja kävin katsomassa vanhoja valintakokeita: totesin, että pahalta näyttää, mutta muutamia lääkisaiheisia blogeja luettuani sain ripauksen itseluottamusta kun huomasin, etten ole ainut tähän projektiin nollatasolta lähtenyt. Huomasin, että kotipaikkakunnallani oli edullisesti myynnissä Valmennuskeskuksen itseopiskelumateriaalit. Tinkasin vielä hintaa reippaasti alaspäin ja tein kaupat. Katselin materiaaleja ja tajusin nopeasti, että en voi hypätä tekemään niiden tehtäviä vaan minun on rakennettava pohja lukiokurssien avulla. Pistin matskut kaappiin odottamaan ja ilmoittauduin kiltisti aikuislukioon aineopiskelijaksi helmikuussa alkaville FY2- ja KE2-kursseille. 

tammikuu

Lainasin kirjastosta fysiikan ja kemian ykköskurssien kirjat, tavoitteena kerrata nämä ennen kakkoskursseja. Aloitin kemiasta. Yritin laskea moolimassoja ja ainemääriä. Kirja oli täynnä mysteerejä: miten ihmeessä n=m/M kääntyikin muotoon m=n x M ja mitä ihmettä tarkoittaa x kertaa kymmenen potenssiin miinus kaksitoista :D . Pistin kirjat kiinni ja totesin, että olen matemaattisilta taidoiltani rajoittunut. Mies katseli touhuani suurella mielenkiinnolla ja totesi, että ongelma ei selkeästi ole kyvyttömyyteni oppia uutta. Ongelma on se, että keskitän kaiken energiani ulisemiseen ja epätoivossa kieriskelyyn opiskelemisen sijaan. Tästä sisuuntuneena jatkoin lukemista. Tajusin, että minulla on valtava epäonnistumisen pelko, minkä vuoksi jätän mieluummin yrittämättä kuin mokaan. Sen myötä hyväksyin, että lukuprosessin aikana vastaan tulee varmasti asioita, joita en ensi silmäyksellä tajua ja että ratkaisevaa oppimisen kannalta on se, että pystyn katsomaan sitä tunnetta silmiin ja menemään silti eteenpäin. Ostin myös käytetyt lukion biologian kirjat ja lueskelin sängyssä iltalukemisena läpi kurssit 1,2 ja 4.

helmi-huhtikuu

Opiskelin aikuislukiossa KE2- ja FY2-kurssit. Kävin jokaisella oppitunnilla iltapäivisin ja tein aina kotitehtävät. Ajattelin, että jos en tällä panostuksella yllä kuin hädin tuskin läpipääsyyn, annan itselleni luvan luovuttaa. Yllätyin, että laskutehtävät sujuivat jouhevasti – olin ollut varma, että ne ovat kompastuskiveni. Eniten haasteita koin vähänkään monimutkaisten kemiallisten yhdisteiden nimeämis- ja isomeriatehtävissä. Puntit tutisten menin kurssikokeeseen – sain kemiasta ysin ja fysiikasta kympin. Hyväksytyt arvosanat siis, joten päätin jatkaa opiskelua. Löysin Tori.fi:stä edullisesti vanhoja lukiokirjoja ja hankin hyllyyni valmennuskeskuksen matskujen ja Bios-kirjojen rinnalle myös Physica- ja Fysiikka-sarjat sekä Moolit. Ryhdyin tekemään valmennuskeskuksen materiaaleista löytyviä valmistavia tehtäviä, joissa oli mm. kaavanpyörittelyn perustehtäviä ja koin huikeita onnistumisia kun sain jonkun yhtälönhirvityksen selätettyä.

toukokuu

Viimeisessä jaksossa aikuislukiossa ei ollut tarjolla enää minulle sopivia kursseja lähiopetuksena, joten ilmoittauduin tekemään KE3- ja FY3-verkkokursseja. Sain ne suoritetuksi kaksi päivää ennen lääkiksen pääsykoetta, jälleen hyvillä arvosanoilla. Kävin turistina pääsykokeissa kääntymässä. Kirjoitin nimeni papereihin ja luin tehtävät läpi. Yllätyin, että osasin vastata aika moneen fysiikan ja kemian monivalintaan ja sain muutamia osia laskutehtävistä tehtyä. Biologiaa en osannut yhtään – eikä ihme, sillä viimeisin (=ainut) kosketus siihen oli tammikuiset läpiselailut puolinukuksissa. Päällimmäinen fiilis kokeen jälkeen oli lähinnä tyytyväisyys siitä, että tunnistin edes jotain käsitteitä ja kaavoja koepapereista. Jälkikäteen ajateltuna olisin voinut muutaman pisteen haalia lisää ottamalla jonkinlaisen loppukirin pari viikkoa ennen koetta esimerkiksi bilsan osalta. Toisaalta toukokuu oli työssäni erittäin kiireinen ja käytännössä verkkokurssien vääntäminen muutamassa viikossa valmiiksi söi kaiken lukuajan. 

Lähtötasoni

Kirjoitin ylioppilaaksi viisitoista vuotta sitten. Lukioaikanakin mielessä kävi lääketieteen opiskelu, mutta haaveet kaatuivat siihen, että fysiikka ja kemia olivat inhokkejani. Halusin olla humanisti: opiskelin kieliä, psykologiaa ja uskontoa. Koska ajattelin, että en tarvitse fysiikkaa ja kemiaa mihinkään, kävin molemmista vain pakolliset kurssit, omistamatta edes kurssikirjoja ja lintsaamalla kaikki mahdolliset tunnit (silloin kursseilla sai olla tietty prosenttimäärä selvittämättömiä poissaoloja ja voitte arvata, että käytin ne kaikki…). Molemmista kursseista komeilee lukiotodistuksessa vain merkintä S, koska en halunnut niistä numeroa näkyviin laskemaan muuten hyvää keskiarvoani. Fysiikasta sain nipin napin vitosen uusintatentissä… Ei siis kovin ruusuiselta kuulosta.  

Yleisesti ottaen koulumenetykseni on ollut ihan kelvollista. Ylioppilastodistuksessani komeilee rivi LLLEMC. Laudaturit sain äidinkielestä, ruotsista ja (vanhasta) reaalista, jossa vastasin psykologian kysymyksiin. E:n sain lyhyestä saksasta, M:n lyhyestä matematiikasta ja C:n englannista. Muihin arvosanoihini olin tyytyväinen, mutta matematiikka jäi harmittamaan, sillä se jäi kahden pisteen päähän E:stä ja tein kokeessa kahdeksan tehtävän sijaan vain kuusi. 

Kun päätin hakea lääkikseen, jouduin kohtaamaan fysiikka- ja kemiamörköni. En oikeastaan ole inhonnut niitä - ajattelin, että ne ovat jotain sellaista, jota en pysty oppimaan. Matematiikasta olin kuitenkin aina tykännyt ja lukiossa tarkoitukseni olikin ensin lukea pitkä matematiikka, mutta vaihdoin sen välittömästi lyhyeen kun koulun alkaessa meitä peloteltiin arvosanojen romahtamisella. Ajattelin, että mieluummin ysi lyhyestä kuin seiska pitkästä ja päätös oli sillä selvä. Näin jälkikäteen kuulostaa kurjalta, että opiskeluani on leimannut pitkälti pelko epäonnistumisesta ja tapa kulkea sieltä, missä aita on matalin. 

Nollatasolta, ellei jopa miinuksen puolelta, siis lähdetään liikkeelle. Uskon silti, että tästäkin on mahdollisuus ponnistaa riittävän pitkälle. 

Joka ikä paras ikä

Ensimmäinen tuntemus hakuprosessiin liittyen oli lähinnä epätoivo. Olen niin vanha, että minun on PAKKO päästä opiskelemaan heti. Olisinpa vielä parikymppinen, silloin välivuosi ei olisi katastrofi. Jos nyt harjoittelen ahkerasti, kaikki työ meneekin hukkaan, jos en pääse sisään. Olen valmistuessani ikivanha ja saan jäädä suoraan eläkkeelle. Jos pääsisin opiskelemaan, kaikki muut ovat minua 15 vuotta nuorempia. Minulla ei ole varaa maksaa asuntolainanlyhennyksiä opintotuella. Kuolen nälkään.

Puolen vuoden aikana olen oppinut päästämään näistä ajatuksista irti: ei tässä ole mitään menetettävää. Minulla on jo tutkinto ja vakituinen työpaikka – jos en ikinä pääsisi opiskelemaan, en jää tyhjän päälle viettämään ”välivuosia”. Voisin hakea opiskelemaan jotain muuta mielenkiintoista. Jos fysiikka ja kemia alkavat rullata mukavasti, niidenkin opiskelua voisi jatkaa yliopistossa ja täydentää nykyistä tutkintoani. Tämä voi poikia uudenlaisia työmahdollisuuksia. Jos satun pääsemään sisään, luotan että asioilla on taipumus järjestyä. Olen oikeutettu aikuiskoulutustukeen, asuntolainasta voi maksaa vaikka korkoja tai asunnon voi jopa myydä. Ja tuskin olisin tiedekunnan ainut täti-ikäinen nuorison joukossa.

Uskon myös, että olen tässä kypsässä iässä paljon parempi opiskelija kuin nuorempana. Tiedostan vahvuuteni ja heikkouteni ja olen huomattavasti pitkäjänteisempi. Näitä ominaisuuksia tarvitaan varmasti sekä pääsykoeprosessissa että itse opiskelussa. 

Miten tähän on tultu?

Ikää 30+, yksi yliopistotutkinto suoritettuna ja töitäkin tehtynä kymmenkunta vuotta. Pienen pohdiskelun (haluaisin kirjoittaa, että pitkän, mutta se ei olisi totuus – olen tehnyt kaikki elämäni suuret päätökset nopeasti ja intuitiolla) jälkeen olen päättänyt ryhtyä tavoittelemaan opiskelupaikkaa lääketieteellisestä tiedekunnasta.

En ole pikkutytöstä saakka haaveillut lääkärin ammatista – lapsena halusin muun muassa hevostenhoitajaksi, pianistiksi, lentoemännäksi tai kosmetologiksi. Lukiossa päätin, että haluan akateemisen koulutuksen ja pohdin ensin hakevani opiskelemaan tiedotusoppia tai viestintää, koska rakastin kirjoittamista ja halusin toimittajaksi. Myös ihmiselämään liittyvät asiat kiinnostivat, joten mietin myös lääketiedettä, mutta mielestäni se oli tarkoitettu niille neroille, jotka vetelivät kymppejä pitkästä matematiikasta, fysiikasta ja kemiasta – en lukeutunut heihin. Lopulta päädyin opiskelemaan opettajaksi ja olen valmistumisestani saakka luotsannut lukuvuosi kerrallaan milloin minkäkinlaista kokoonpanoa vakituisena viranhaltijana.

Harkitsin lääketieteelliseen hakemista heti yliopistosta valmistuttuani. Vakituinen työ, säännöllinen kuukausipalkka ja omistusasunto olivat kuitenkin prioriteettilistan kärkipäässä, etenkin kun kävin kirjastossa kurkistamassa Galenosta ja mielikuvani sen etu- ja takaperin ulkoa osaavista yli-ihmisistä vain vahvistui. Sitä paitsi, olin mielestäni aivan liian vanha opiskelemaan.

Kymmenessä vuodessa en ole nuorentunut, mutta sen sijaan olen tajunnut, että työelämää on edessä vielä vähintään 30 vuotta. Muutama vuosi lisää opiskelua on pisara meressä ja sitä paitsi nykyään harva meistä jää eläkkeelle ammatista, mihin nuorena valmistui. Nykyinen ammattini on vallan hyvä valinta – eräänlainen akateeminen käsityöläisammatti sekin. Se oli jossain vaiheessa minun unelmani. Nyt olen hyväksynyt, että unelmiaan on täysin sallittua päivittää. 

Tervetuloa

Olen suurin-piirtein-kolmenkymppinen naisihminen, jonka tavoitteena on opiskella uusi ammatti. Tähtäimessä ovat opinnot lääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2018. Tämä blogi kertoo matkastani kohti uutta uraa. Tervetuloa mukaan!