perjantai 15. joulukuuta 2017

Kohti kolmatta jaksoa

Toinen jakso aikuislukiossa on nyt saatu päätökseen. Tässä jaksossa opiskelin kaksi fysiikan kurssia (liike ja voima & sähkömagnetismi) ja yhden kemian (metallit ja materiaalit). 

Sähkömagnetismin kurssin jätin heti aluksi syrjään, sillä en saanut kurssikirjaa käsiini mistään. Minulla toki oli sähkömagnetismin kirjoja muutama hyllyssä, mutta halusin saman mitä opettajakin käytti, sillä hän antaa aina mallivastaukset kirjan tehtäviin. Päätin, että keskityn muihin kursseihin sen ajan kun odottelen kirjaston varausta saapuvaksi. Sain kirjan käsiini alle kaksi viikkoa ennen kurssikoetta ja en juuri ehtinyt siihen keskittyä, sillä kaksi muuta kurssia veivät aikaa niin paljon. Päätin panostaa ensisijaisesti niihin, koska olin pysynyt niissä hyvin mukana koko jakson ajan. Lykkäsin sähkömagnetismin kurssin suorittamista parilla viikolla eteenpäin rästitenttipäivään. Rästitentti oli eilen - se ei mennyt hyvin, mutta sen verran uskon osanneeni, että arvosana on varmasti hyväksytty.

Kolme kurssia työn ohessa oli aika tiukka paketti. Jo pelkästään oppitunteihin ja kotitehtäviin kulunut aika työllisti viikon aikana reilusti yli kymmenen tuntia. Kolmas jakso alkoi viime viikolla ja samanlainen kolmen kurssin setti olisi vielä edessä. Nyt alkoivat FY7 (aine ja säteily) ja FY5 (jaksollinen liike ja aallot) ja KE5 (reaktiot ja tasapaino). FY5-kurssin asia on minulle pitkälti ennestään tuttua, sillä suoritin keväällä vanhan OPS:n mukaisen FY3-kurssin. Uutena asiana tulee vain pyörimis- ja ympyräliike. Vanhat OPS:n mukainen vitoskurssi jää minulta kokonaan suorittamatta, koska aikuislukion kurssit ovat siirtyneet jo uuteen opetussuunnitelmaan, mutta onneksi osa asioista on upotettu muiden kurssien sisään.

Kolmosjakson tenttiviikko on heti helmikuun alussa ja silloin päättyy minun urakkani aikuislukiossa (kurssien osalta - yo-kirjoitukset ovat toki vielä edessä maaliskuussa)! Uskomattoman nopeasti vuosi kuluu - aloitin nimittäin aikuislukion opiskelijana helmikuussa 2017.  

Huonot (opiskelu)tapani

Olen hiljaa mielessäni syksyn aikana listannut omia opiskeluun liittyviä sudenkuoppiani. Ehkä huonojen tottumusten muuttaminen on asteen verran helpompaa, jos ne kirjoittaa näkyväksi?

Aloittamisen vaikeus. Olen mestari lykkäämään opiskelun aloittamista. Täytän ensin tiskikoneen. Katson nopeasti Facebookin. Oho, se onkin jo kymmenen yli, vaikka tasalta piti aloittaa. No, aloitan varttin yli. Oho, kaksikymmentä yli jo. No, ihan sama sitten lykätä aloittamista puoleen... 

Lopettamisen vaikeus. Liittyy vahvasti edelliseen ongelmaan. Olen aina ollut impulsiivinen opiskelija - saatan innostuessani lukea tai laskea kolmekin tuntia putkeen. Tässä piilee kuitenkin se ongelma, että vaikka tuo kolmetuntinen menisi yllättävänkin sujuvasti, sen jälkeinen tauko venyy, koska koen olevani liian väsynyt aloittamaan uudestaan. Olen nyt jaksottanut lukemistani niin, että 50 minuuttia opiskellaan ja sitten on 5-10 minuutin tauko. Tämä auttaa siihen, että tauolta palaaminen kirjojen ääreen ei tunnu niin vastenmieliseltä.

Putkiaivoisuus. Liittyy myös edelliseen. Kun keskityn johonkin, minun on vaikea irrottautua siitä. Tauon aloittaminen on vaikeaa, jos joku tehtävä on kesken ja toisaalta tauon jälkeen kestää hetken ennen kuin "kone käynnistyy". Aluksi tein niin, että tein ennen tauon pitämistä käsillä olevan laskun loppuun, mutta nyt olen harjoitellut sitä, että keskeytän työskentelyn kun on tauon aika ja palaan asiaan kun opiskeluaika jatkuu. Toivon tämän kehittävän jonkinlaista joustavuutta ja kykyä palautella asiat nopeasti takaisin mieleen. Tämä ongelma heijastuu myös muille elämän osa-alueille - tuppaan helposti "unohtamaan" esimerkiksi liikkumisen, terveellisen ruokavalion tai muut tärkeät asiat kun keskityn vain lukemiseen. Toimii myös toisin päin - kun on muuta meneillään, tuntuu jotenkin mahdottomalta käyttää edes puolta tuntia päivässä opiskelemiseen. Takaraivossa on ehkä jokin ajatus siitä, että jos jotain ei pysty tekemään täysillä niin ei kannata tehdä sitten mitään. 

Väsymys. Tai oikeastaan se, että ei tee sille mitään. Joskus olisi vaan fiksumpaa mennä nukkumaan iltakahdeksalta kuin selata puolihuolimattomasti kirjoja, saati tuijottaa televisiota fysiikan kirja sylissä, nollat taulussa. 

Emmätajuu-syndrooma. Voi kutsua myös heikoksi epämukavuudensietokyvyksi, johtaa helposti vaikeiden tehtävien välttelyyn ja mukavuusalueella pysymiseen. Oman osaamisen äärirajoilla on äärimmäisen epämukavaa liikkua. Tuntuu todella turhauttavalta huomata putoavansa kärryiltä. Minun on usein erittäin vaikea tarttua itselleni haastaviin asioihin, teen mieluiten sitä mitä parhaiten osaan - mikä on kai aika tyypillistä. Yritän tsempata itseäni miettimällä, että asiat aukeavat kyllä kun niihin jaksaa sinnikkäästi palata uudelleen ja uudelleen. 

Keskittymiskyvyttömyys. Olen mahdottoman huono keskittymään. Olen oppijana nopea oivaltamaan, mutta äärimmäisen huono keskittymään ja puurtamaan tasaisesti. Ajatukseni karkaa helposti ja olen hyvin herkkä ulkopuolisille ärsykkeille. Suorituskykyni vaihtelee tämän takia todella paljon. Hyvässä flow´ssa saan paljon aikaiseksi ja osaan vaikka mitä - heikolla hetkellä sitten takeltelen yksinkertaisuuksienkin kanssa.  





perjantai 1. joulukuuta 2017

Kakkosjakso paketissa (melkein)

Maanantaina ajattelin, että kunhan tämän viikon saan pakettiin niin nostan itselleni hattua. No, hatusta ei havaintoa, mutta nyt rentoudutaan ja vietetään perjantai-iltaa teejoulukalenterin ensimmäisen luukun ja piparkakkujätskin parissa - ja sen olen ansainnut! 

Tällä viikolla oli hurjat kolme koetta. FY4 ja KE4 menivät mielestäni ihan mukavasti, vaikkei pisteistä tietysti vielä ole tietoa. Mekaniikan kanssa tein kyllä tosi paljon töitä koko jakson ajan -  kurssi oli mielenkiintoinen, mutta tietyt osa-alueet koin haastaviksi. Kemian osalta opiskelutahtini oli hieman löysempi ja loppujen lopuksi kokeeseen kertaaminenkin jäi vähemmäksi kun kerta kaikkiaan aika loppui kesken. Koe meni kuitenkin mielestäni hyvin.

Sähkömagnetismin kokeen kanssa päädyin eriskummalliseen ratkaisuun - palautin tyhjän paperin ja menen kokeilemaan rästitenttiä parin viikon päästä. Uskon, että olisin saanut kokeesta hyväksynyt arvosanan, mutta valmistautuminen jäi puolitiehen kun sain kurssikirjan kirjastosta vasta reilu viikko sitten. En juuri ole käynyt oppitunneilla, koska kirjattomana ne tuntuivat turhilta. Olisin tietysti voinut harjoitella jollain muulla kirjalla, sillä omistan vastaavan toisesta sarjasta, mutta halusin nimenomaan tämän tietyn kurssikirjan käsiini, sillä minulla on siihen opettajalta saadut mallivastaukset. Epäilen, että jos olisin ropeltanut kokeesta läpi nykyisillä tiedoillani, saisin tuskin puristettua itsestäni seuraavan parin viikon aikana irti sen vertaa, että ottaisin haltuun ne asiat, joita sähkömagnetismista ovat pimennossa. Rästitentti kalenterissa lisää kummasti motivaatiota tarttua laskimeen. Sähkö(magnetismi) tosin ei aiheena ole oma suosikkini sitten lainkaan... 

Seuraava jakso ehtii alkaa vielä ennen joulua - siellä luvassa ainetta ja säteilyä, jaksollista liikettä ja aaltoja sekä reaktioita ja tasapainoa. Opiskelen fysiikan kursseja uuden opsin mukaisesti ja tuo jaksollinen liike ja aallot menee todennäköisesti osittain päällekkäin aiemmin suorittamani vanhan opsin mukaisen FY3-kurssin kanssa. Tammikuun lopussa pitäisi viimeisten lukiosuoritusten olla valmiina - eräänlainen etappi sekin. 



Tulokset 2019

Tämän postauksen kirjoittaminen on lähinnä masentavaa. En kuitenkaan jaksa piilotella epäonnistumistani. Sain siis tänä vuonna vain 92 raak...