sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Ensifiilikset Mafynetistä

Itseopiskelumateriaali Mafynetti 2 saapui postissa minulle jo heinäkuussa. Olen ehtinyt käyttää sitä nyt muutaman kuukauden. 

Mietin pitkään, onko Mafynetti minulle sopiva materiaali ylipäätään. Olin nimittäin saanut siitä  kuvan, että se sopisi parhaiten henkilölle, jolla on jo hallussa lukion oppimäärä kokonaisuudessaan. Päätin kuitenkin ottaa tässä riskin, sillä olen opiskellut bilsasta omatoimisesti kaikki viisi kurssia ja kemiastakin yli puolet. Ainoastaan fysiikasta suurin osa kursseista on vielä opiskelematta. Mafynetti oli varteenotettavin vaihtoehto siksikin, että asuinpaikkakunnallani ei livekursseja järjestetä. Mietin myös Valmennuskeskuksen Koti-kurssia, mutta päädyin Mafynettiin lopulta sen edullisemman hinnan vuoksi. 

Mafynetti-sovellus on yksinkertainen - ei mikään visuaalinen ilotulitus, mutta selkeä ja helppo käyttää. Luin aluksi läpi opiskelutekniikkaan liittyvät asiat ja pyrin noudattamaan mahdollisimman hyvin ohjeita, jotka liittyvät tehtävien suoritusjärjestykseen. Vaikka moni opiskelutekniikkaan liittyvä asia on itselle aiemman koulutukseni puolesta tuttu, ei suutarin lapsella ole kenkiä tässä tapauksessa... 

Aloitin opiskelun biologian yo-kurssista (jonka tehtävät näköjään ovat päällekkäisiä lääkiskurssin kanssa) elokuussa yo-kirjoituksiin harjoitellen. Tehtävät ovat selkeitä ja ytimekkäitä, käsitteenmäärittelyä on paljon. Vaikeustaso on sopivassa suhteessa omiin taitoihin - asiat eivät ole itsestäänselvyyksiä, mutta tehtävissä pääsee sujuvasti eteenpäin. Tein aluksi tehtäviä vihkoon: kirjoitin ensin olemassa olevien tietojeni perusteella vastauksen, katsoin mallivastauksen ja täydensin sitten omaani sen perusteella. Kirjoitin ensin perusteellisemmin, sitten totesin sen vievän hirveästi aikaa ja kirjasin pelkkiä ydinsanoja ja niska-hartiaseudun vihoitellessa jätin kynäpaperihommat pois ja selostin vastauksia ääneen.

Kemian ja fysiikan harjoittelun aloitin biologian kirjoitusten jälkeen eli syyskuun loppupuolella. Muutama tunti opiskelua per päivä tuntuu nostavan käyriä tuskastuttavan hitaasti... Tasapainoilen myös koko ajan lukiokurssien ja Mafynetin kanssa - kotitehtävien tekeminen ja kokeisiin lukeminen ei tietty Mafynetin käyrällä näy. Toisaalta tämä kaksijakoinen systeemi tuntuu nyt sopivalta, sillä lukiokursseilla opiskelen minulle uutta asiaa ja Mafynetin alkupään tehtävät ovat pääasiassa niiltä kursseilta jotka olen opiskellut jo keväällä.

Eniten olen tykännyt kemian lääkiskurssista. Kemia on tähän saakka ollut inhokkini, mutta Mafynetin teoriat ja tehtävät ovat avanneet hyvin solmukohtia. Fysiikka puolestaan tökkii pahasti, alkupäänkin tehtävistä osa tuntuu tolkuttoman vaikeilta. No, yritän ajatella positiivisesti, että kehitystä tapahtuu silloin  kun mukavuusalueelta poistutaan...

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Yo-kirjoitusten alustavat tulokset


Syksyn väriloisto kaunistuu päivä päivältä! Kesä ei ilmoillaan häikäissyt, mutta onneksi upea syyskuu paikkasi tilannetta hienosti. 

Sain alustavat ylioppilaskirjoitusten tulokset ja kuten arvelin, koe ei mennyt niin hyvin kuin olisin toivonut. Sain pisteitä 40 ja tämä tarkoittaa, että laudatur meni sivu suun. Eximiaan kuitenkin pitäisi olla mahdollisuudet, ellei sitten lautakunnassa pisteitäni lasketa. Opettaja arveli myös, että koe oli sen verran helppo, että pisteraja voi nousta. Useassa tehtävässä pisteiden menetykset tulivat siitä, että olin vastannut liian tarkasti ja yksityiskohtaisesti eli vastauksissani oli ylimääräistä asiaa. Näin jälkiviisaasti on helppo todeta, että tähän asiaan olisi saattanut auttaa vanhojen yo-kokeiden harjoittelu ja mallivastausten tutkiminen.  

Oli arvosana sitten E tai M, en aio mennä korottamaan. Ensi keväänä biologiassa on jo käytössä sähköiset kirjoitukset, enkä viitsisi käyttää aikaa uuteen koetyyppiin liittyvien "temppujen" opetteluun. Sen sijaan kirjoitan suunnitelmieni mukaisesti ainakin fysiikan ja mahdollisesti myös kemian. Jätän mahdolliset korottelut seuraavalle lukuvuodelle. 

Tässä vielä tiivistetysti kirjoitusten jälkeisen elämän aikaansaannoksia opiskelun osalta:

- Tein kaikki sähköfysiikan rästissä olleet kotitehtävät. Tästä kurssista onkin koe tämän viikon torstaina. En osaa arvioida osaamistani kovin hyvin - välillä tuntuu, että joku elektronin kiihtyvyys sähkökentässä ratkeaa tuosta vaan ja hetken kuluttua tuskastelen jonkun yksinkertaisen virtapiirin äärellä, että mitenkäs tämä homma menikään... 

- Aloitin Mafynetin kemian lääkiskurssin. Ilahduttavaa huomata, että jotain on muistissa viime keväältä - opiskelin siis silloin kurssit 1-3. Pyöristämissäännöt on kuitenkin nyt juurrutettava takaraivoon, niissä tulee virheitä.

- Annoin itselleni kirjoitusten jälkeen lomaa biologian opiskelusta. Suunnittelin panostavani  fysiikkaan ja kemiaan loppuvuoden ajan, mutta pelkään unohtavani bilsan asioista suuren osan, jos en yhtään kertaile niitä. Ehkä varaan viikossa jonkun pienen hetken biologialle, mutta pidän pääpainon fykessä. 

Tulokset 2019

Tämän postauksen kirjoittaminen on lähinnä masentavaa. En kuitenkaan jaksa piilotella epäonnistumistani. Sain siis tänä vuonna vain 92 raak...