torstai 8. helmikuuta 2018

Tästä eteenpäin

Noin vuosi sitten ilmoittauduin aikuislukion opiskelijaksi ajatuksissani kokeilla, miten kemian ja fysiikan opiskelu sujuisi. Nyt opintorekisteriotteellani komeilee viisi kemian ja seitsemän fysiikan kurssia - eli sujuihan se! Yksi etappi on saavutettu - eikä intoani yhtään latista se, että lääkikseen haun näkökulmasta seison nyt tavallaan portaikon alimmalla askelmalla. Voin kuitenkin sanoa, että minulla on perustiedot lukion oppimäärästä hallussa niin biologian, fysiikan kuin kemiankin osalta ja niiden päälle voin ryhtyä rakentamaan pääsykokeessa vaadittavaa laskurutiinia ja soveltamiskykyä.

Seuraava välitavoitteeni on fysiikan yo-kirjoitukset maaliskuun loppupuolella. Toisaalta tuntuu, että niihin on aikaa ikuisuus, mutta viikkoja laskiessani totesin, että kertaustahdin on oltava ripeämpi kuin kurssi/viikko. Fysiikan osalta minun on vaikeampaa arvioida osaamistani kuin biologiassa. Tavoitteeni kirjoituksissa on vähintään M ja E:stä olisin riemuissani. Koska sain syksyllä biologiasta E:n, fysiikan arvosanalla on vaikutusta lähtöpisteisiini vain sitten, jos saisin siitä L:n. 

Mieli tekisi putkiaivoisesti valmistautua täysillä vain fysiikan kirjoituksiin, mutta niin en voi tehdä - biologian ja kemian osalta olen auttamattomasti myöhässä, jos palaan niiden pariin vasta maaliskuun loppupuolella. Tästä eteenpäin opiskelu jatkuu pääasiassa Mafynetin parissa. Fysiikkaa vilkuilen myös yo-kertauskirjoista, jotta saisin jotain tuntumaa vastaustekniikkaan. 

2 kommenttia:

  1. Onnea tästä saavutuksesta! Itsehän en ikinä päässyt edes tuolle portaalle :D Edelleen vaan pakolliset käytynä eikä yhtään noista kirjoitettuna. En siis edes tiedä, miten paljon töitä oot joutunut tekemään noita kurssi- ja yo-kokeita varten. Suunnitelmasi kuulostavat järkeviltä, voimia ja tsemppiä viimeisiin kuukausiin :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Nostan kyllä sulle hattua kun otit oppimäärät haltuun omatoimisesti. En tiedä olisinko kyennyt siihen itse. Tietyllä tapaa lukio-opiskelu oli helppoa kun kurssit oli aikataulutettu. Sen kun vaan teki läksyt ja luki kokeeseen. Tahti oli kova, sillä oppitunteja kurssia kohti oli vähemmän kuin päivälukiossa. Suurin osa opiskelijoista oli kertaamassa juurikin pääsykokeita varten ja monella oli perusasiat jo hallussa. Etenkin kemiassa opettaja loikkasi usein pienen alustuksen jälkeen heti soveltaviin tehtäviin ja "rautalangasta vääntäminen" jäi kotioloihin. Esimerkiksi pH-laskuista olin ensin ihan pihalla kun eka tunnilla laskettu tehtävä oli heti vanha yo-tehtävä :D.

    VastaaPoista

Tulokset 2019

Tämän postauksen kirjoittaminen on lähinnä masentavaa. En kuitenkaan jaksa piilotella epäonnistumistani. Sain siis tänä vuonna vain 92 raak...